Rauhantutkijoiden ja rauhanjärjestöjen muodostama Ydinaseseurantaryhmä kommentoi Ulkopoliittisen instituutin kannanottoa etulinjan puolustuslinjauksista. Ryhmä pitää epäselvänä, mihin ehdotus taktisten ydinaseiden tuomisesta Suomeen tai muille Venäjän rajaa lähellä oleville alueille loogisesti perustuu. Nato-jäsenyyden myötä meille on vakiintunut kritiikitön ajattelu, jossa ydinaseiden pelotearvo otetaan annettuna ja jossa taktiset ydinaseet nähdään sodankäynnin välineenä. Samaan aikaan ydinaseisiin liittyvät eksistentiaaliset uhat ja niitä vähentämään pyrkivät kansainväliset normit näyttävät kokonaan unohtuneen.
Kommenttitekstit ovat tässä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Etulinja-ajattelun ylilyönnit: Kommentteja Ulkopoliittisen instituutin NATO’s Extended Frontine -julkaisuun
Ulkopoliittisen instituutin NATO’s Extended Frontine -julkaisu (FIIA Briefing paper 12/2025) peräänkuuluttaa liittouman pelotteen vahvistamispyrkimysten keskittämistä arktisen, Itämeren ja Mustanmeren alueista koostuvalle ”etulinjalle”. Samalla se pyrkii esittämään suuntaviivat Suomen turvallisuuspolitiikalle osana tätä laajempaa kokonaisuutta.
Käytännössä tämä tarkoittaisi taisteluvalmiuden tehostamista muun muassa monenkeskisten joukkojen vahvistamisen ja säännöllisten laajamittaisten sotaharjoitusten kautta. Yhtenä mahdollisuutena väläytetään myös taktisten ydinaseiden tuomista näille alueille. Näin voitaisiin kirjoittajien mukaan kääntää Naton pitkään etulinjaan liittyvät heikkoudet vahvuudeksi.
”Puolustuksellisen” eskaation käsite
Vallitsevaa eurooppalaista diskurssia mukaillen UPI-julkaisu esittää turvallisuuden perustuvan yksinomaan aseellisten kykyjen vahvistamiseen. Etulinjan vahvistamisen keskiössä on ajatus ”puolustuksellisesta eskalaatiosta”, jossa Venäjän provokaatiot tai aggressio yhdellä etulinjan alueella johtaisivat Naton vastaukseen toisaalla.
Venäjän oletettu valmius hyökätä Natoa vastaan tietyillä etulinjan alueilla otetaan siis annettuna, kun taas konfliktin laajentaminen koko etulinjan mittaiseen sodankäyntiin esitetään takeena liittouman pelotteen uskottavuudelle.
Toisin sanoen Venäjän ajatellaan pidättäytyvän rajoitetusta aggressiosta Natoa vastaan ainoastaan laajamittaisen sodan uhan edessä. Tämä puolestaan johtuu siitä, että oletetuista paikallisista heikkouksista huolimatta liittouman yhteenlaskettu sotilaallinen kapasiteetti on ylivertainen Venäjään nähden.
Epäselvyys ydinaseiden roolista eskalaation hallinnassa
Julkaisun edustama eskalaation hallinnan logiikka muistuttaa rajoitetun ydinsodan oppia – mutta sillä erotuksella, että ydinaseiden roolista mahdollisessa Naton ja Venäjän välisessä konfliktissa ei siinä sanota mitään.
Kuitenkin vallitsevat uhkakuvat Venäjän mahdollisesta hyökkäyksestä Natoa vastaan perustuvat nimenomaan ydinaseiden käyttöön. Niiden mukaan Venäjä ottaisi paikallista sotilaallista ylivoimaansa hyväksi käyttäen nopeasti haltuunsa Nato-maille kuuluvia alueita ennen liittouman mobilisaatiota. Tämän jälkeen se uhkaisi Natoa ydinaseilla estääkseen vastahyökkäyksen ja kompensoisi näin suhteellista sotilaallista heikkouttaan. Tämä fait accompli -skenaario liitetään tyypillisesti Baltian maihin.
UPIn julkaisu näyttää viittaavan juuri tähän skenaarioon todeten Itämeren alueen olevan Naton etulinjan heikoin lenkki. Se mainitsee myös yhtenä pelotteen vahvistamisen keinona Naton taktisten ydinaseiden tuomisen etulinjan alueille. Tämä voisi tarkoittaa joko nykyisten ydinaseiden jakamisjärjestelyiden laajentamista tai ydinaseiden liikuttelumahdollisuuksien lisäämistä sodan aikana.
Julkaisu ei kuitenkaan selitä tarkemmin, miten Naton taktiset ydinaseet etulinjalla takaisivat eskalaation hallinnan onnistumisen. Käytännössä tämä näyttäisi kuitenkin viittaavan ydinsodan laajentamiseen.
Uhkakuvien todellisuustarkistus
Tosiasiassa Venäjän hyökkäys Natoa vastaan on hyvin epätodennäköinen. Vaikka maa ehkä periaatteessa pystyisikin valtaamaan rajan lähellä olevia alueita, tällaisen operaation hyödyt vaikuttavat mitättömiltä sen hintaan nähden. Sen lisäksi, että Venäjän pitäisi turvautua potentiaalisesti itsetuhoiseen rajoitetun ydinsodan strategiaan, se vaarantaisi myös Kaliningradin turvallisuuden sekä elintärkeät kauppareittinsä Itämerellä.
Samaan aikaan kun UPIn julkaisu nykyisen turvallisuuskeskustelun valtavirran mukana keskittyy tähän epärealistiseen uhkaan, se jättää huomiotta jännitteiden kasvuun, rajoittamattomaan asevarusteluun ja taktisiin ydinaseisiin liittyvät vaarat.
Naton aseistuksen ja joukkojen vahvistaminen voimistaa jo nykyisellään Venäjän tulkintaa siihen kohdistuvasta sotilaallisesta uhkasta, mikä kiihdyttää asevarustelua myös Venäjän puolella. Samalla tahattoman sotilaallisen eskalaation riski kasvaa etenkin mahdollisten väärinymmärrysten ja onnettomuuksien yhteydessä. Itämeren alueella tämä on jo selvästi nähtävissä Naton ja Venäjän sotavoimien kohtaamisissa.
Riskien vähentäminen osaksi Suomen turvallisuusstrategiaa
Mahdollinen konflikti Naton ja Venäjän välillä voi eskaloitua ydinsodaksi tilanteessa, jossa Venäjä näkee ydinaseiden käytön ainoana keinona tappion välttämiseksi. Toisin kuin kylmän sodan aikana, Natolla ei sen sijaan vahvempana osapuolena ole vastaavaa tarvetta kompensoida tavanomaisia sotilaallisia kykyjään ydinaseilla.
Onkin epäselvää, mihin ehdotus taktisten ydinaseiden tuomisesta Suomeen tai muille Venäjän rajaa lähellä oleville alueille loogisesti perustuu. Logiikan sijaan sitä selittänee Nato-jäsenyyden myötä vakiintunut kritiikitön ajattelu, jossa ydinaseiden pelotearvo otetaan annettuna ja jossa taktiset ydinaseet nähdään sodankäynnin välineenä. Samaan aikaan ydinaseisiin liittyvät eksistentiaaliset uhat ja niitä vähentämään pyrkivät kansainväliset normit näyttävät kokonaan unohtuneen.
Naton sotilaallisen ylivoiman pönkittämisen sijaan Suomen ja muiden Euroopan maiden tulisi pyrkiä lieventämään jännitteitä tahattoman eskalaation riskin vähentämiseksi ja asevarustelukierteen hillitsemiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa ylilyöntien välttämistä niin asevarustelun kuin retoriikankin osalta, sekä sotilaallisten kommunikaatioyhteyksien avaamista Venäjän kanssa väärinymmärrysten välttämiseksi. UPI-raportin esittämä eskalaation hallintaan perustuva ja laajamittaisen sodan riskiä kasvattava etulinja-ajattelu edustaa esimerkkiä tällaisista ylilyönneistä.
UPI:n julkaisu, joka keskittyy hypoteettisiin etulinjan sotaskenaarioihin, jättää myös huomiotta sen välittömän uhan, jonka Yhdysvaltain presidentti Trumpin räikeä välinpitämättömyys kansainvälisistä oikeussäännöistä muodostaa – ja mistä Grönlannin tapaus on tuorein esimerkki.
Överdrifter i frontlinjetänkande: Kommentarer rörande Finlands utrikespolitiska instituts publikation NATO´s extended frontline
Utrikespolitiska institutets (UPI) publikation NATO´s Extended Frontline (FIIA Briefing paper 12/2025) uppmanar alliansen att i sina ansträngningar att stärka avskräckningen att fokusera på ”frontlinjen” bestående av Arktis, Östersjön och Svarta havet. Samtidigt syftar den till att presentera riktlinjer för Finlands säkerhetspolitik som en del av denna bredare helhet.
I praktiken skulle detta innebära att öka stridsberedskapen genom att till exempel stärka multilaterala styrkor och regelbundna storskaliga militärövningar. En möjlighet är också införandet av taktiska kärnvapen till dessa områden. Enligt författarna skulle detta göra det möjligt att omvandla svagheterna kopplade till NATOs långa frontlinje till styrkor.
Begreppet ”defensiv” eskalering
I linje med den rådande europeiska diskursen föreslår UPI:s publikation att säkerheten enbart baseras på att stärka de väpnade kapaciteterna. I centrum av förstärkningen av frontlinjen finns idén om ”defensiv eskalering”, enligt vilken ryska provokationer eller aggression i ett frontlinjeområde skulle leda till ett svar från NATO i ett annat.
Rysslands påstådda beredskap att attackera NATO i vissa frontlinjeområden tas därför för given, medan utvidgningen av konflikten till frontlinjekrigföring presenteras som en garanti för trovärdigheten i alliansens avskräckning.
Med andra ord tros Ryssland avstå från begränsad aggression mot NATO endast på grund av hotet om ett storskaligt krig. Detta beror i sin tur på att alliansens samlade militära kapacitet, trots de påstådda lokala svagheterna, är överlägsen Rysslands.
Brist på klarhet kring kärnvapnens roll i eskaleringshantering
Logiken bakom den eskaleringshantering som publikationen representerar påminner om doktrinen om begränsat kärnvapenkrig—trots att den inte säger något om kärnvapnens roll i en möjlig konflikt mellan NATO och Ryssland.
De rådande hotscenarierna för en möjlig rysk attack mot NATO baseras dock på användning av kärnvapen. Enligt dem skulle Ryssland använda sin lokala militära överlägsenhet för att snabbt ta kontroll över territorier som tillhör NATO-länder innan alliansen hinner mobilisera. Ryssland skulle då hota NATO med kärnvapen för att förhindra en motoffensiv, och därmed kompensera för sin relativa militära svaghet. Detta fait accompli-scenario förknippas vanligtvis med de baltiska länderna.
UPI:s publikation verkar hänvisa till detta scenario och hävdar att Östersjöregionen är den svagaste länken i NATOs frontlinje. Den nämner också införandet av NATOs taktiska kärnvapen i frontlinjeområden som ett av sätten att stärka avskräckningen, vilket kan innebära att antingen utöka den nuvarande utplaceringen av kärnvapen eller öka möjligheterna att flytta fram kärnvapen under krig.
Publikationen förklarar dock inte mer i detalj hur en placering av NATOs taktiska kärnvapen i frontlinjen skulle säkerställa att hanteringen av eskalering skulle bli framgångsrik. I praktiken verkar detta hellre tyda på ett utvidgat kärnvapenkrig.
Verklighetskontroll av hotscenarier
Faktum är att en rysk attack mot NATO är mycket osannolik. Även om Ryssland i princip skulle kunna ta över områden nära gränsen, verkar fördelarna med en sådan operation försumbar jämfört med kostnaderna. Förutom att behöva ta till en potentiellt självdestruktiv strategi med begränsat kärnvapenkrig, skulle Ryssland också äventyra säkerheten i Kaliningrad och sina viktiga handelsvägar i Östersjön.
Medan UPI:s publikation fokuserar på detta orealistiska hot, ignorerar den farorna med ökande spänningar, obegränsad kapprustning och taktiska kärnvapen.
Förstärkningen av NATOs vapen och trupper stärker redan Ryssland i sin tolkning av det militära hotet mot landet, vilket också påskyndar kapprustningen på den ryska sidan. Samtidigt ökar risken för oavsiktlig militär upptrappning, särskilt vid eventuella missförstånd och olyckor. I Östersjöregionen är detta redan tydligt synligt i mötena mellan NATO och ryska militära styrkor.
Riskminskning som en del av Finlands säkerhetsstrategi
En potentiell konflikt mellan NATO och Ryssland kan eskalera till ett kärnvapenkrig i en situation där Ryssland ser användningen av kärnvapen som det enda sättet att undvika nederlag. Till skillnad från kalla krigets dagar har NATO, som den starkare parten, inte samma behov av att kompensera för sina konventionella militära kapaciteter med kärnvapen.
Det är därför oklart vad förslaget att införa taktiska kärnvapen i Finland eller andra områden nära den ryska gränsen logiskt baseras på. I stället för logik förklaras det troligen av det okritiska tänkande som etablerats i och med NATO-medlemskapet, där kärnvapens avskräckningsvärde tas för givet och taktiska kärnvapen ses som ett maktmedel i krig. Samtidigt verkar det som om de existentiella hoten kopplade till kärnvapen och de internationella normer som syftar till att minska dem helt har glömts bort.
I stället för att stärka NATOs militära överlägsenhet bör Finland och andra europeiska länder försöka minska spänningarna och därigenom minska risken för oavsiktlig upptrappning och bromsa kapprustningen. I praktiken innebär detta bland annat att undvika överdrifter både vad gäller vapen och retorik, samt att man öppnar militära kommunikationslinjer med Ryssland för att undvika missförstånd. Det frontlinjetänkande som presenteras av UPI-rapporten, som bygger på eskaleringshantering och ökar risken för storskaliga krig, utgör ett exempel på en sådan överdrift.
UPI:s publikation, som fokuserar på hypotetiska frontlinjekrigsscenarier, ignorerar det omedelbara hotet från USA:s president Trumps uppenbara förakt för internationella rättsregler – och fallet Grönland är det senaste exemplet på detta.
Excesses of Frontline Thinking: Comments on the Finnish Institute of International Affairs’ concept Extended Frontline of NATO
The Finnish Institute of International Affairs’ NATO’s Extended Frontline publication (FIIA Briefing paper 12/2025) calls for the efforts of the alliance to strengthen deterrence to be focused on the ”front line” consisting of the Arctic, Baltic and Black Sea regions. At the same time, it aims to present guidelines for Finland’s security policy as part of this broader whole.
In practice, this would mean enhancing combat readiness through, for example, strengthening multilateral forces and regular large-scale military exercises. One possibility is also the introduction of tactical nuclear weapons in these areas. According to the authors, this would make it possible to turn the weaknesses related to NATO’s long front line into strengths.
The concept of ”defensive” escalation
In line with the prevailing European discourse, the FIIA publication proposes that security is based solely on the strengthening of military capabilities. At the heart of the strengthening of the front line is the idea of ”defensive escalation”, in which Russian provocations or aggression in one frontline area would lead to a NATO response in another.
Russia’s supposed readiness to attack NATO in certain frontline areas is thus taken for granted, while the expansion of the conflict to frontline warfare is presented as a guarantee for the credibility of the alliance’s deterrence.
In other words, Russia is thought to refrain from limited aggression against NATO only in the face of the threat of large-scale war. This, in turn, is due to the fact that, in spite of supposed local weaknesses, the alliance’s combined military capacity is superior to that of Russia.
Lack of clarity on the role of nuclear weapons in escalation management
The logic of escalation management represented by the publication is reminiscent of the doctrine of limited nuclear war—except that it says nothing about the role of nuclear weapons in a possible conflict between NATO and Russia.
However, the prevailing threat scenarios of a possible Russian attack on NATO are based on the use of nuclear weapons. According to them, Russia would use its local military superiority to quickly take control of territories belonging to NATO countries before the alliance has had time to mobilize. It would then threaten NATO with nuclear weapons to prevent a counteroffensive, thus compensating for its relative military weakness. This fait accompli scenario is typically associated with the Baltic countries.
The FIIA publication seems to refer to this scenario, stating that the Baltic Sea region is the weakest link on NATO’s front line. It also mentions the transfer of NATO’s tactical nuclear weapons to frontline areas as one of the ways to strengthen deterrence, which could mean either expanding the current nuclear weapons sharing arrangements or increasing the possibilities of moving nuclear weapons during war.
However, the publication does not explain in more detail how NATO’s tactical nuclear weapons on the front line would ensure the success of escalation management. In practice, however, this seems to refer to expanding a nuclear war.
Reality check of threat scenarios
In fact, a Russian attack on NATO is very unlikely. Even if the country in principle might be able to seize areas close to the border, the benefits of such an operation seem negligible compared to the costs. In addition to having to resort to a potentially self-destructive strategy of a limited nuclear war, Russia would also endanger the security of Kaliningrad and its vital trade routes in the Baltic Sea.
While the FIIA publication focuses on this unrealistic threat, it ignores the dangers associated with rising tensions, unrestricted arms race, and tactical nuclear weapons.
The build-up of NATO’s armaments and troops already now strengthens Russia’s interpretation of the military threat against it, which accelerates the arms race also on the Russian side. At the same time, the risk of unintentional military escalation increases, especially in the event of possible misunderstandings and accidents. In the Baltic Sea region, this is already clearly visible in the encounters between NATO and Russian military forces.
Risk reduction as part of Finland’s security strategy
A potential conflict between NATO and Russia could escalate into a nuclear war in a situation where Russia sees the use of nuclear weapons as the only way to avoid defeat. Unlike during the Cold War, NATO, as a stronger party, does not have a similar need to compensate for its conventional military capabilities with nuclear weapons.
It is therefore unclear what the proposal to bring tactical nuclear weapons to Finland or other areas near the Russian border is logically based on. Instead of logic, it is probably explained by the uncritical thinking that has become established with Finnish NATO membership, in which the deterrent value of nuclear weapons is taken for granted and tactical nuclear weapons are seen as a tool of warfare. At the same time, the existential threats associated with nuclear weapons and the international norms aimed at reducing them seem to have been completely forgotten.
Instead of bolstering NATO’s military superiority, Finland and other European countries should seek to de-escalate tensions in order to reduce the risk of unintentional escalation and to curb the arms race. In practice, this means, among other things, avoiding excesses in terms of both armaments and rhetoric, as well as opening military communication lines with Russia to avoid misunderstandings. The front-line thinking presented by the FIIA report, which is based on escalation management and increases the risk of large-scale war, represents an example of such excesses.
The FIIA publication’s preoccupation with hypothetical war scenarios on the frontline with Russia also ignores the imminent threat posed by US President Trump’s flagrant disregard for international norms—most recently in Greenland.
Kuva (Suomen kartta): Soerfm
Liput:
Suomi ja Ruotsi ReneeWrites
UK/USA Serhio Magpie