Presidentti Trumpilla on vahva pakkomielle saada Grönlanti Yhdysvalloille, ja tätä hän on perustellut Yhdysvaltojen turvallisuudella. Perustelua pidetään onttona, koska Yhdysvalloilla on jo nyt laajat mahdollisuudet sijoittaa aseita ja joukkoja saarelle.
On kuitenkin yksi asekategoria, johon kuuluvia aseita Grönlantiin ei nykysopimuksilla voida sijoittaa, nimittäin ydinaseet. Yhdysvalloilla on usean Nato-maan kanssa sopimus ydinaseidensa sijoittamisesta näihin maihin, mutta Tanskan kanssa sellaista sopimusta ei ole. Tanska on päättänyt, ettei sen alueelle ei saa rauhan aikana sijoittaa ydinaseita. Haaveileeko Trump ydinasetukikohdista Grönlannissa, mikä tosiaan edellyttäisi omistusoikeutta?
Amerikkalaiset ja tanskalaiset eivät kyllä aiemminkaan ole noudattaneet sopimuksia tai tätä periaatetta. Yhdysvallat sijoitti 1960-luvulla Grönlannin Thulen (nykyisin Pituffkin) tukikohtaansa B52-pommikoneita ja ydinaseita. Tuolloin Yhdysvaltojen ydinasein varustettuja pommikoneita partioi ilmassa jatkuvasti. Ajatuksena oli varmistaa, että ydinhyökkäyksen tapahtuessa nämä ilmassa olevat pommittajat kykenisivät varmistamaan vastaiskun. Thulessa oli jatkuvasti yksi kone ilmassa lentämässä säännöllisesti Grönlannin yllä ja Jäämerellä lähellä Neuvostoliiton rajaa.
Tanskan hallitus ei ollut antanut lupaa ydinaseiden sijoittamiseen, mutta pääministeri ja muutamat muut poliitikot olivat selvillä siitä ja näyttivät vihreää valoa. Kansankäräjille ei asiasta kerrottu, ja toiminta paljastui vasta 1990-luvun lopulla.
Thulen tukikohdassa tapahtui tammikuussa 1968 vakava ydinaseonnettomuus. Alueella partioivassa, neljää ydinpommia kantavassa lentokoneessa syttyi tulipalo, eikä miehistö saanut sitä sammutettua. Kone kääntyi kohti tukikohtaa (ulkona oli –30 °C ja kaamos), ja miehistö hyppäsi laskuvarjoilla mahdollisimman lähelle sitä. Kone murskautui jäälle runsaan 11 kilometrin päähän Thulen tukikohdasta. Yksi miehistä kuoli, yhden jalat jouduttiin amputoimaan paleltuman takia ja viisi selvisi vähemmillä vammoilla.
Lentokone paloi 5–6 tuntia, sulatti jäätä ja lopulta upposi. Pommien alkusytytykseen tarkoitettu plutonium räjähti, mutta tästä ei seurannut varsinaista ydinräjähdystä. Alueelle syntyi kuitenkin valtava radioaktiivinen päästö. Plutoniumia ja radioaktiivisiksi muuttuneita koneen osia levisi laajalti jäälle ja siitä mereen, osa sirpaleista jäätyi uudestaan merijään sisään. Ainakin yksi pommeista upposi syvälle Jäämereen.
Onnettomuudessa olisi voinut käydä vielä hullummin. Kaikki tukikohtaan liittyvä tieto oli lähtöisin itse tukikohdasta, koska satelliittiseurantaa ei ollut. Komentoketjussa oli päädytty siihen, että mikäli Thulen tukikohdan radioliikenne vaikenisi täysin, tarkoittaisi tämä todennäköisesti sitä, että tukikohtaan on hyökätty. Jos nyt tukikohdan suuntaan lentänyt ja jo ohjauskelvoton pommikone olisikin osunut itse tukikohtaan, olisi tämä voitu tulkita Neuvostoliiton ydinohjushyökkäykseksi.
Viime viikkoina on taas puhuttu ydinaseiden tuomisesta lähelle arktisia alueita. Sekä Suomessa että Ruotsissa on keskusteluun noussut jopa oma tai yhteispohjoismainen ydinase. Tämä on erittäin vaarallista puhetta. Naton ydinasevarustelu Arktiksella lisäisi jännitteitä alueella, johtaisi kilpavarusteluun ja lisäisi Venäjän ydinaseiden määrää erityisesti Kuolan niemimaalla. Mitä enemmän ydinaseita on ja mitä kiristyneempi on kansainvälinen ilmapiiri, sitä suurempi on riski joko tahattomasti tai provokaatiosta syttyvään ydinsotaan.
Ydinaseita ei pidä sijoittaa Grönlantiin tai muuallekaan Pohjoismaihin. Tarvitsemme vuoropuhelua, ydinasevalvontaa ja jäitä hattuun. Ydinaseiden käyttö tai ydinsota ei ole kenenkään intressissä. Jännitystä ja riskejä voidaan varmemmin vähentää tukemalla ydinaseetonta Pohjolaa, ei asevarustelulla.
Teksti: Kati Juva
Kuvan golfpallon kaltaisessa rakennuksessa on tutka, jolla etsitään taivaalta ulkovaltojen ohjuksia ja raketteja USA:n sotilastukikohdassa Thulessa (Pituffkin) Grönlannissa. ”Pallotaloja” on tukikohdassa useita.
Kuva: Wikimedia Commons / JoAnne Castagna, U.S. Army Corps of Engineers, New York District