Tasavallan presidentti huolissaan ydinaseista

Tasavallan presidentti huolissaan ydinaseista

Puheessaan valtiopäivien avajaisissa 5.2.2020 presidentti Sauli Niinistö ilmaisi huolensa ydinaseista yhtenä tulevaisuuttamme vaarantavana tekijänä. Hän sanoi: ”Kylmän sodan aikaiset ydinaserajoitukset ovat yksi toisensa jälkeen rauenneet. Jäljellä on vain Yhdysvaltain ja Venäjän uusi START-sopimus, mutta senkin voimassaolon jatkamisella on jo kova kiire. Suurella vaivalla viime vuosikymmenellä neuvoteltu Iranin ydinohjelmasopimus on niin ikään henkitoreissaan.

Viisikymmentä vuotta sitten voimaan tullut ydinsulkusopimus, jonka Suomi ratifioi ensimmäisten joukossa, on yhä tärkein instrumentti ydinaseiden leviämisen estämiseen. On meidän etumme pitää tämä sopimus elinvoimaisena, kun sitä tänä keväänä lähdetään tarkastelemaan. Sen lisäksi meidän on syytä edistää kumppaneidemme aloitteita, joilla pyritään tuomaan uusia osapuolia ja uusia asejärjestelmiä yhteisten rajoittamisen ja hallinnan piiriin.”

Ydinsulkusopimus on tärkeä osa ydinaseita koskevaa kansainvälistä sopimusjärjestelmää. Ydinasekieltosopimus on nimenomaan rakennettu täydentämään sulkusopimusta ja tukkimaan siihen jääneet aukot. Vaikka ydinasevaltiot väittävät kieltosopimuksen kilpailevan sulkusopimuksen kanssa ja heikentävän sitä, näin ei todellisuudessa ole. Tämän myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunta totesi lausunnossaan vuonna 2018. Suomen kansa on mielipidetiedustelun mukaan vakaasti sitä mieltä, että Suomen on allekirjoitettava ydinasekieltosopimus. Tasavallan presidentin aloite Suomen liittymisestä kieltosopimukseen olisi mitä tervetullein ja osoittaisi, että Suomi on valmis ottamaan rohkeita askeleita kohti ydinaseetonta maailmaa.