Ydinaseseurantaryhmä kriittisenä: Ydinaseiden pelotearvo otetaan annettuna ja taktiset ydinaseet nähdään sodankäynnin välineenä

Rauhantutkijoiden ja rauhanjärjestöjen muodostama Ydinaseseurantaryhmä kommentoi Ulkopoliittisen instituutin kannanottoa etulinjan puolustuslinjauksista. Ryhmä pitää epäselvänä, mihin ehdotus taktisten ydinaseiden tuomisesta Suomeen tai muille Venäjän rajaa lähellä oleville alueille loogisesti perustuu. Nato-jäsenyyden myötä meille on vakiintunut kritiikitön ajattelu, jossa ydinaseiden pelotearvo otetaan annettuna ja jossa taktiset ydinaseet nähdään sodankäynnin välineenä. Samaan aikaan ydinaseisiin liittyvät eksistentiaaliset uhat ja niitä vähentämään pyrkivät kansainväliset normit näyttävät kokonaan unohtuneen.
Kommenttitekstit ovat tässä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Etulinja-ajattelun ylilyönnit: Kommentteja Ulkopoliittisen instituutin NATO’s Extended Frontine -julkaisuun

Ulkopoliittisen instituutin NATO’s Extended Frontine -julkaisu (FIIA Briefing paper 12/2025) peräänkuuluttaa liittouman pelotteen vahvistamispyrkimysten keskittämistä arktisen, Itämeren ja Mustanmeren alueista koostuvalle ”etulinjalle”. Samalla se pyrkii esittämään suuntaviivat Suomen turvallisuuspolitiikalle osana tätä laajempaa kokonaisuutta.

Käytännössä tämä tarkoittaisi taisteluvalmiuden tehostamista muun muassa monenkeskisten joukkojen vahvistamisen ja säännöllisten laajamittaisten sotaharjoitusten kautta. Yhtenä mahdollisuutena väläytetään myös taktisten ydinaseiden tuomista näille alueille. Näin voitaisiin kirjoittajien mukaan kääntää Naton pitkään etulinjaan liittyvät heikkoudet vahvuudeksi.

”Puolustuksellisen” eskaation käsite

Vallitsevaa eurooppalaista diskurssia mukaillen UPI-julkaisu esittää turvallisuuden perustuvan yksinomaan aseellisten kykyjen vahvistamiseen. Etulinjan vahvistamisen keskiössä on ajatus ”puolustuksellisesta eskalaatiosta”, jossa Venäjän provokaatiot tai aggressio yhdellä etulinjan alueella johtaisivat Naton vastaukseen toisaalla.

Venäjän oletettu valmius hyökätä Natoa vastaan tietyillä etulinjan alueilla otetaan siis annettuna, kun taas konfliktin laajentaminen koko etulinjan mittaiseen sodankäyntiin esitetään takeena liittouman pelotteen uskottavuudelle.

Toisin sanoen Venäjän ajatellaan pidättäytyvän rajoitetusta aggressiosta Natoa vastaan ainoastaan laajamittaisen sodan uhan edessä. Tämä puolestaan johtuu siitä, että oletetuista paikallisista heikkouksista huolimatta liittouman yhteenlaskettu sotilaallinen kapasiteetti on ylivertainen Venäjään nähden.

Epäselvyys ydinaseiden roolista eskalaation hallinnassa

Julkaisun edustama eskalaation hallinnan logiikka muistuttaa rajoitetun ydinsodan oppia – mutta sillä erotuksella, että ydinaseiden roolista mahdollisessa Naton ja Venäjän välisessä konfliktissa ei siinä sanota mitään.

Kuitenkin vallitsevat uhkakuvat Venäjän mahdollisesta hyökkäyksestä Natoa vastaan perustuvat nimenomaan ydinaseiden käyttöön. Niiden mukaan Venäjä ottaisi paikallista sotilaallista ylivoimaansa hyväksi käyttäen nopeasti haltuunsa Nato-maille kuuluvia alueita ennen liittouman mobilisaatiota. Tämän jälkeen se uhkaisi Natoa ydinaseilla estääkseen vastahyökkäyksen ja kompensoisi näin suhteellista sotilaallista heikkouttaan. Tämä fait accompli -skenaario liitetään tyypillisesti Baltian maihin.

UPIn julkaisu näyttää viittaavan juuri tähän skenaarioon todeten Itämeren alueen olevan Naton etulinjan heikoin lenkki. Se mainitsee myös yhtenä pelotteen vahvistamisen keinona Naton taktisten ydinaseiden tuomisen etulinjan alueille. Tämä voisi tarkoittaa joko nykyisten ydinaseiden jakamisjärjestelyiden laajentamista tai ydinaseiden liikuttelumahdollisuuksien lisäämistä sodan aikana.

Julkaisu ei kuitenkaan selitä tarkemmin, miten Naton taktiset ydinaseet etulinjalla takaisivat eskalaation hallinnan onnistumisen. Käytännössä tämä näyttäisi kuitenkin viittaavan ydinsodan laajentamiseen.

Uhkakuvien todellisuustarkistus

Tosiasiassa Venäjän hyökkäys Natoa vastaan on hyvin epätodennäköinen. Vaikka maa ehkä periaatteessa pystyisikin valtaamaan rajan lähellä olevia alueita, tällaisen operaation hyödyt vaikuttavat mitättömiltä sen hintaan nähden. Sen lisäksi, että Venäjän pitäisi turvautua potentiaalisesti itsetuhoiseen rajoitetun ydinsodan strategiaan, se vaarantaisi myös Kaliningradin turvallisuuden sekä elintärkeät kauppareittinsä Itämerellä.

Samaan aikaan kun UPIn julkaisu nykyisen turvallisuuskeskustelun valtavirran mukana keskittyy tähän epärealistiseen uhkaan, se jättää huomiotta jännitteiden kasvuun, rajoittamattomaan asevarusteluun ja taktisiin ydinaseisiin liittyvät vaarat.

Naton aseistuksen ja joukkojen vahvistaminen voimistaa jo nykyisellään Venäjän tulkintaa siihen kohdistuvasta sotilaallisesta uhkasta, mikä kiihdyttää asevarustelua myös Venäjän puolella. Samalla tahattoman sotilaallisen eskalaation riski kasvaa etenkin mahdollisten väärinymmärrysten ja onnettomuuksien yhteydessä. Itämeren alueella tämä on jo selvästi nähtävissä Naton ja Venäjän sotavoimien kohtaamisissa.

Riskien vähentäminen osaksi Suomen turvallisuusstrategiaa

Mahdollinen konflikti Naton ja Venäjän välillä voi eskaloitua ydinsodaksi tilanteessa, jossa Venäjä näkee ydinaseiden käytön ainoana keinona tappion välttämiseksi. Toisin kuin kylmän sodan aikana, Natolla ei sen sijaan vahvempana osapuolena ole vastaavaa tarvetta kompensoida tavanomaisia sotilaallisia kykyjään ydinaseilla.

Onkin epäselvää, mihin ehdotus taktisten ydinaseiden tuomisesta Suomeen tai muille Venäjän rajaa lähellä oleville alueille loogisesti perustuu. Logiikan sijaan sitä selittänee Nato-jäsenyyden myötä vakiintunut kritiikitön ajattelu, jossa ydinaseiden pelotearvo otetaan annettuna ja jossa taktiset ydinaseet nähdään sodankäynnin välineenä. Samaan aikaan ydinaseisiin liittyvät eksistentiaaliset uhat ja niitä vähentämään pyrkivät kansainväliset normit näyttävät kokonaan unohtuneen.

Naton sotilaallisen ylivoiman pönkittämisen sijaan Suomen ja muiden Euroopan maiden tulisi pyrkiä lieventämään jännitteitä tahattoman eskalaation riskin vähentämiseksi ja asevarustelukierteen hillitsemiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa ylilyöntien välttämistä niin asevarustelun kuin retoriikankin osalta, sekä sotilaallisten kommunikaatioyhteyksien avaamista Venäjän kanssa väärinymmärrysten välttämiseksi. UPI-raportin esittämä eskalaation hallintaan perustuva ja laajamittaisen sodan riskiä kasvattava etulinja-ajattelu edustaa esimerkkiä tällaisista ylilyönneistä.

UPI:n julkaisu, joka keskittyy hypoteettisiin etulinjan sotaskenaarioihin, jättää myös huomiotta sen välittömän uhan, jonka Yhdysvaltain presidentti Trumpin räikeä välinpitämättömyys kansainvälisistä oikeussäännöistä muodostaa – ja mistä Grönlannin tapaus on tuorein esimerkki.

Överdrifter i frontlinjetänkande: Kommentarer rörande Finlands utrikespolitiska instituts publikation NATO´s extended frontline

Utrikespolitiska institutets (UPI) publikation NATO´s Extended Frontline (FIIA Briefing paper 12/2025) uppmanar alliansen att i sina ansträngningar att stärka avskräckningen att fokusera på ”frontlinjen” bestående av Arktis, Östersjön och Svarta havet. Samtidigt syftar den till att presentera riktlinjer för Finlands säkerhetspolitik som en del av denna bredare helhet.

I praktiken skulle detta innebära att öka stridsberedskapen genom att till exempel stärka multilaterala styrkor och regelbundna storskaliga militärövningar. En möjlighet är också införandet av taktiska kärnvapen till dessa områden. Enligt författarna skulle detta göra det möjligt att omvandla svagheterna kopplade till NATOs långa frontlinje till styrkor.

Begreppet ”defensiv” eskalering

I linje med den rådande europeiska diskursen föreslår UPI:s publikation att säkerheten enbart baseras på att stärka de väpnade kapaciteterna. I centrum av förstärkningen av frontlinjen finns idén om ”defensiv eskalering”, enligt vilken ryska provokationer eller aggression i ett frontlinjeområde skulle leda till ett svar från NATO i ett annat.

Rysslands påstådda beredskap att attackera NATO i vissa frontlinjeområden tas därför för given, medan utvidgningen av konflikten till frontlinjekrigföring presenteras som en garanti för trovärdigheten i alliansens avskräckning.

Med andra ord tros Ryssland avstå från begränsad aggression mot NATO endast på grund av hotet om ett storskaligt krig. Detta beror i sin tur på att alliansens samlade militära kapacitet, trots de påstådda lokala svagheterna, är överlägsen Rysslands.

Brist på klarhet kring kärnvapnens roll i eskaleringshantering

Logiken bakom den eskaleringshantering som publikationen representerar påminner om doktrinen om begränsat kärnvapenkrig—trots att den inte säger något om kärnvapnens roll i en möjlig konflikt mellan NATO och Ryssland.

De rådande hotscenarierna för en möjlig rysk attack mot NATO baseras dock på användning av kärnvapen. Enligt dem skulle Ryssland använda sin lokala militära överlägsenhet för att snabbt ta kontroll över territorier som tillhör NATO-länder innan alliansen hinner mobilisera. Ryssland skulle då hota NATO med kärnvapen för att förhindra en motoffensiv, och därmed kompensera för sin relativa militära svaghet. Detta fait accompli-scenario förknippas vanligtvis med de baltiska länderna.

UPI:s publikation verkar hänvisa till detta scenario och hävdar att Östersjöregionen är den svagaste länken i NATOs frontlinje. Den nämner också införandet av NATOs taktiska kärnvapen i frontlinjeområden som ett av sätten att stärka avskräckningen, vilket kan innebära att antingen utöka den nuvarande utplaceringen av kärnvapen eller öka möjligheterna att flytta fram kärnvapen under krig.

Publikationen förklarar dock inte mer i detalj hur en placering av NATOs taktiska kärnvapen i frontlinjen skulle säkerställa att hanteringen av eskalering skulle bli framgångsrik. I praktiken verkar detta hellre tyda på ett utvidgat kärnvapenkrig.

Verklighetskontroll av hotscenarier

Faktum är att en rysk attack mot NATO är mycket osannolik. Även om Ryssland i princip skulle kunna ta över områden nära gränsen, verkar fördelarna med en sådan operation försumbar jämfört med kostnaderna. Förutom att behöva ta till en potentiellt självdestruktiv strategi med begränsat kärnvapenkrig, skulle Ryssland också äventyra säkerheten i Kaliningrad och sina viktiga handelsvägar i Östersjön.

Medan UPI:s publikation fokuserar på detta orealistiska hot, ignorerar den farorna med ökande spänningar, obegränsad kapprustning och taktiska kärnvapen.

Förstärkningen av NATOs vapen och trupper stärker redan Ryssland i sin tolkning av det militära hotet mot landet, vilket också påskyndar kapprustningen på den ryska sidan. Samtidigt ökar risken för oavsiktlig militär upptrappning, särskilt vid eventuella missförstånd och olyckor. I Östersjöregionen är detta redan tydligt synligt i mötena mellan NATO och ryska militära styrkor.

Riskminskning som en del av Finlands säkerhetsstrategi

En potentiell konflikt mellan NATO och Ryssland kan eskalera till ett kärnvapenkrig i en situation där Ryssland ser användningen av kärnvapen som det enda sättet att undvika nederlag. Till skillnad från kalla krigets dagar har NATO, som den starkare parten, inte samma behov av att kompensera för sina konventionella militära kapaciteter med kärnvapen.

Det är därför oklart vad förslaget att införa taktiska kärnvapen i Finland eller andra områden nära den ryska gränsen logiskt baseras på. I stället för logik förklaras det troligen av det okritiska tänkande som etablerats i och med NATO-medlemskapet, där kärnvapens avskräckningsvärde tas för givet och taktiska kärnvapen ses som ett maktmedel i krig. Samtidigt verkar det som om de existentiella hoten kopplade till kärnvapen och de internationella normer som syftar till att minska dem helt har glömts bort.

I stället för att stärka NATOs militära överlägsenhet bör Finland och andra europeiska länder försöka minska spänningarna och därigenom minska risken för oavsiktlig upptrappning och bromsa kapprustningen. I praktiken innebär detta bland annat att undvika överdrifter både vad gäller vapen och retorik, samt att man öppnar militära kommunikationslinjer med Ryssland för att undvika missförstånd. Det frontlinjetänkande som presenteras av UPI-rapporten, som bygger på eskaleringshantering och ökar risken för storskaliga krig, utgör ett exempel på en sådan överdrift.

UPI:s publikation, som fokuserar på hypotetiska frontlinjekrigsscenarier, ignorerar det omedelbara hotet från USA:s president Trumps uppenbara förakt för internationella rättsregler – och fallet Grönland är det senaste exemplet på detta.

Excesses of Frontline Thinking: Comments on the Finnish Institute of International Affairs’ concept Extended Frontline of NATO

The Finnish Institute of International Affairs’ NATO’s Extended Frontline publication (FIIA Briefing paper 12/2025) calls for the efforts of the alliance to strengthen deterrence to be focused on the ”front line” consisting of the Arctic, Baltic and Black Sea regions. At the same time, it aims to present guidelines for Finland’s security policy as part of this broader whole.

In practice, this would mean enhancing combat readiness through, for example, strengthening multilateral forces and regular large-scale military exercises. One possibility is also the introduction of tactical nuclear weapons in these areas. According to the authors, this would make it possible to turn the weaknesses related to NATO’s long front line into strengths.

The concept of ”defensive” escalation

In line with the prevailing European discourse, the FIIA publication proposes that security is based solely on the strengthening of military capabilities. At the heart of the strengthening of the front line is the idea of ”defensive escalation”, in which Russian provocations or aggression in one frontline area would lead to a NATO response in another.

Russia’s supposed readiness to attack NATO in certain frontline areas is thus taken for granted, while the expansion of the conflict to frontline warfare is presented as a guarantee for the credibility of the alliance’s deterrence.

In other words, Russia is thought to refrain from limited aggression against NATO only in the face of the threat of large-scale war. This, in turn, is due to the fact that, in spite of supposed local weaknesses, the alliance’s combined military capacity is superior to that of Russia.

Lack of clarity on the role of nuclear weapons in escalation management

The logic of escalation management represented by the publication is reminiscent of the doctrine of limited nuclear war—except that it says nothing about the role of nuclear weapons in a possible conflict between NATO and Russia.

However, the prevailing threat scenarios of a possible Russian attack on NATO are based on the use of nuclear weapons. According to them, Russia would use its local military superiority to quickly take control of territories belonging to NATO countries before the alliance has had time to mobilize. It would then threaten NATO with nuclear weapons to prevent a counteroffensive, thus compensating for its relative military weakness. This fait accompli scenario is typically associated with the Baltic countries.

The FIIA publication seems to refer to this scenario, stating that the Baltic Sea region is the weakest link on NATO’s front line. It also mentions the transfer of NATO’s tactical nuclear weapons to frontline areas as one of the ways to strengthen deterrence, which could mean either expanding the current nuclear weapons sharing arrangements or increasing the possibilities of moving nuclear weapons during war.

However, the publication does not explain in more detail how NATO’s tactical nuclear weapons on the front line would ensure the success of escalation management. In practice, however, this seems to refer to expanding a nuclear war.

Reality check of threat scenarios

In fact, a Russian attack on NATO is very unlikely. Even if the country in principle might be able to seize areas close to the border, the benefits of such an operation seem negligible compared to the costs. In addition to having to resort to a potentially self-destructive strategy of a limited nuclear war, Russia would also endanger the security of Kaliningrad and its vital trade routes in the Baltic Sea.

While the FIIA publication focuses on this unrealistic threat, it ignores the dangers associated with rising tensions, unrestricted arms race, and tactical nuclear weapons.

The build-up of NATO’s armaments and troops already now strengthens Russia’s interpretation of the military threat against it, which accelerates the arms race also on the Russian side. At the same time, the risk of unintentional military escalation increases, especially in the event of possible misunderstandings and accidents. In the Baltic Sea region, this is already clearly visible in the encounters between NATO and Russian military forces.

Risk reduction as part of Finland’s security strategy

A potential conflict between NATO and Russia could escalate into a nuclear war in a situation where Russia sees the use of nuclear weapons as the only way to avoid defeat. Unlike during the Cold War, NATO, as a stronger party, does not have a similar need to compensate for its conventional military capabilities with nuclear weapons.

It is therefore unclear what the proposal to bring tactical nuclear weapons to Finland or other areas near the Russian border is logically based on. Instead of logic, it is probably explained by the uncritical thinking that has become established with Finnish NATO membership, in which the deterrent value of nuclear weapons is taken for granted and tactical nuclear weapons are seen as a tool of warfare. At the same time, the existential threats associated with nuclear weapons and the international norms aimed at reducing them seem to have been completely forgotten.

Instead of bolstering NATO’s military superiority, Finland and other European countries should seek to de-escalate tensions in order to reduce the risk of unintentional escalation and to curb the arms race. In practice, this means, among other things, avoiding excesses in terms of both armaments and rhetoric, as well as opening military communication lines with Russia to avoid misunderstandings. The front-line thinking presented by the FIIA report, which is based on escalation management and increases the risk of large-scale war, represents an example of such excesses.

The FIIA publication’s preoccupation with hypothetical war scenarios on the frontline with Russia also ignores the imminent threat posed by US President Trump’s flagrant disregard for international norms—most recently in Greenland.

Kuva (Suomen kartta): Soerfm
Liput: 
Suomi ja Ruotsi ReneeWrites
UK/USA Serhio Magpie

Pugwash-kongressissa sateli kritiikkiä ydinasevaltioille ja niiden myötäilijöille ydinpeloteuskosta

Katariina Simonen, Pugwashin hallituksen jäsen ja ICAN-aktiivi, osallistui marraskuun alussa 2025 Pugwash-tiedekongressien kokoukseen Hiroshimassa. Ohessa hänen raporttinsa kokouksesta.

80 Years After the Atomic Bombing – Time for Peace, Dialogue and Nuclear Disarmament –
Pugwash tiedekonferenssien 63. kokous Hiroshimassa

Runsaslukuinen määrä tieteentekijöitä ja politiikkavaikuttajia kokoontui Hiroshimaan 5-päiväiseen
Pugwash-verkoston konferenssiin marraskuun alussa. Hiroshima oli mitä parhain kokouspaikka
ydinaseiden aseistariisunnan edistämiselle. Kaupunki rauhanpuistoineen ja muistomerkkeineen on
elävä esimerkki siitä, minkälaista tuhoa ydinaseet saavat aikaan. Tuhoa toki saadaan aikaan myös
konventionaalisin asein, sillä ennen Hiroshiman ja Nagasakin pommituksia, Yhdysvallat oli
massapommittanut useita Japanin kaupunkeja, ml. Tokio, saaden niissä aikaan tulimyrskyn.
Minkäänlaista erottelua siviilien ja sotilaiden välillä ei ehditty tai haluttu tehdä.

Ydinasevaltiot ja niiden satelliitit, Suomi mukaan lukien, saivat ankaraa kritiikkiä
lyhytnäköisyydestään vannoessaan ydinpelotteen nimiin. ICANin Tilman Ruffin puheessa satelliitit
vaihtuivat weasel States -ilmaisuun, ja Ruff korosti näiden valtioiden sokeutta omille toimilleen:
pelote murentaa ydinsulkusopimuksen järjestelmää aseistariisunnan korvautuessa asevarustelulla.
Ydinaseriskien kasvaessa juuri satelliittivaltioita pidettiin rajoitetun ydiniskun todennäköisenä
kohteena, uhrattavissa olevina. Euroopan turvallisuutta koskevassa työryhmässä korostettiin myös
sitä, että poliitikot näyttävät unohtaneen sen, että pelotteen rinnalla on tehtävä työtä riskien
vähentämiseksi. Jälkimmäinen näkökulma puuttuu täysin Suomen ydinasepolitiikasta.

Usea puhuja nosti sen kylmän faktan, että kun, ei jos, pelote pettää, joko tarkoituksellisesti tai
vahingossa, vaikutukset koskevat meitä kaikkia. Alan Robockin ydinsodan mallinnukset
osoittavat karmivalla tavalla sen, että lämpötilojen laskiessa ja noen peittäessä stratosfääriä
globaalisti ja pitkäkestoisesti, ensimmäisenä kärsivät pohjoiset valtiot, Skandinavia ja Kanada,
jossa ruokatuotanto päättyy lämpötilojen ollessa pakkasella koko vuoden. YK:n ydinsodan
vaikutuksia tutkivan tiedepaneelin vetäjä Ana Maria Cetto yhtyi Robockin arvioihin. Tiedepaneelin
tulokset esitellään YK:n yleiskokoukselle syyskuussa 2027. Suomi äänesti tyhjää tiedepaneelin
perustamista koskevassa äänestyksessä – ymmärrettävästi, sillä ydinsodan vaikutukset, eli
pelotteen pettäminen, murentaa Suomen nykyisen ydinasepolitiikan uskottavuuden.

Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden ja ydinenergian riskit nousivat esiin Japanin Pugwashin
puheenvuoroissa kasvaneiden syöpämäärien vuoksi. Tokion piirituomioistuin velvoitti kesällä 2025
Fukushimasta vastaavan TEPCO-yhtiön maksamaan satoja tuhansia korvauksina, ja useita
kanteita on vielä vireillä. Michiji Konuma, 94-vuotias energinen professori Keion yliopistosta ja
yksi Japanin Pugwashin perustajia, nosti puheessa esiin ydinjätteen loppusijoitukseen liittyvät riskit
(ja Suomen Onkalon) pitkien aikajänteiden vuoksi: esimerkiksi ydinvoimalan polttoaine tarvitsee
300.000 vuotta muuntuakseen luonnossa olevan uraanin tasolle. Emme voi mitenkään varmistaa,
että säilytyspaikka olisi turvallinen 300.000 vuotta. Konuman viesti olikin selkeä – ei kaikelle
ydinenergialle.

Maailman tilanne on haastava poliitikkojen vannoessa militarisoinnin nimiin dialogin sijaan.
Aseteollisuus tahkoaa rahaa pelon ilmapiirissä. Kaikesta huolimatta konferenssin osallistujat
jatkavat sinnikkäästi työtä kotimaissaan hibakushien, ydinpommista selvinneiden, toiveen
täyttämiseksi: ei enää ikinä Hiroshimaa tai Nagasakia.

Helsingissä, 7. marraskuuta 2025, Katariina Simonen, Pugwashin hallitusjäsen

Lisäävätkö ydinkokeet ja ydinsodan harjoittelu turvallisuutta

Maailma kohahti ja huolestui, kun Yhdysvaltain presidentti Trump ilmoitti 29.10.2025, että hän on määrännyt Yhdysvallat aloittamaan ydinkokeet uudestaan, koska Kiina ja Venäjäkin tekevät niitä. Trumpin käyttämällä termillä tarkoitetaan yleisesti kokeita, joissa tapahtuu todellinen ydinräjähdys.

Ydinkokeiden aloittaminen uudestaan olisi todella vaarallinen ja edesvastuuton toimenpide. Se voimistaisi vastakkainasettelua ja lisäisi jännitteitä, mitä kautta ydinsodan syttymisen riski kasvaisi. Lisäksi ydinräjähdyksillä olisi valtavia ympäristövaikutuksia sekä paikallisesti että koko maailmassa radioaktiivisuuden lisääntymisen kautta. Lääkäreiden ydinaseiden vastainen järjestö IPPNW esitti välittömästi voimakkaan huolensa asiasta ja tuomitsi jyrkästi ajatuksen testien aloittamisesta.

Maailmassa on tehty yli 2000 ydinkoetta, joista runsas neljäosa ilmakehässä. Erityisesti näiden atmosfääristen testien seurauksena ilmakehän radioaktiivisuus on lisääntynyt merkittävästi. Tämän on arvioitu aiheuttaneen yli puoli miljoonaa ylimääräistä syöpäkuolemaa.

Vuonna 1996 solmittiin täydellinen ydinkoekielto. Sen ulkopuolelle jääneet Intia, Israel ja Pakistan luopuivat ydinkokeista 1990-luvun loppuun mennessä. Ainoastaan Pohjois-Korea on tehnyt ydinkokeita 2000-luvulla, viimeksi vuonna 2017. Yhdysvallat ja Kiina ovat allekirjoittaneet ydinkoekieltosopimuksen, mutta eivät ole ratifioineet sitä. Vuonna 2023 Venäjä ilmoitti vetäytyvänsä sopimuksesta.

Yksikään ydinasevalta ei ole käynnistänyt varsinaisia ydinkokeita uudestaan. Nykyisenä seismisen ja satelliittiseurannan aikana tällaista koetta ei ole mahdollista tehdä salaa. Trump oli siis väärässä väittäessään Kiinan ja Venäjän tekevän näitä – mies ei taaskaan tiedä mistä puhuu. Yhdysvaltain hallinto onkin ilmoittanut, ettei presidentti tarkoittanut varsinaisia ydinkokeita, vaan niitä kuljettavien laitteiden, kuten ohjusten, kehittämistä entistä tarkemmiksi ja tehokkaammiksi.

Suurin osa ydinasevalloista kehittää ydinaseita kuljettavia ohjuksia ja lentokoneita koko ajan. Erityisesti Venäjä on viime aikoina mainostanut uusia, ydinvoimaa energialähteenä käyttäviä pitkän matkan risteilyohjuksia. Näitä olisi presidentti Putinin mukaan hyvin vaikea torjua. Yhdysvallat on puolestaan kehittänyt erilaisia häivehävittäjiä ja miehittämättömiä lentokoneita, jotka helpottaisivat ydinaseiden kuljettamista viholliskohteisiin.

Ydinaseteknologian kehittäminen voimistaa ydinasevarustelun kierrettä. Vastustaja tarvitsee entistä tehokkaampia torjuntaohjuksia ja täsmällisempiä aseita. Jännite kasvaa ja rahaa kuluu tolkuttomia määriä, mikä on poissa ilmastonmuutoksen torjunnasta ja ihmisten hyvinvoinnista.

Vaikka Suomella ei ole ydinaseita eikä niihin suoraan liittyvää teknologiaa, myös Suomi osallistuu ydinsotaharjoituksiin. Naton vuosittainen Steadfast Noon -sotaharjoitus on juuri päättynyt Tanskassa, ja Suomi oli ensimmäistä kertaa mukana. Suomalaiset hävittäjät harjoittelivat muun muassa ydinaseita (ei toki oikeita) kuljettavien pommikoneiden suojaamista, eli ydinhyökkäyksen ”onnistumista”. Todellinen ydinaseilla tehtävä hyökkäys merkitsisi ydinsotaa, eikä tällaista sotaa ole mahdollista voittaa. Ydintalvessa lähes kaikki suomalaiset kuolisivat nälkään.

Ydinaseilla tehtäviä harjoituksia ja niiden kuljettamisen ja käytön testaamista perustellaan usein turvallisuudella. Tässä on hyvä erottaa kaksi eri englannin kielen termiä. Nuclear safety tarkoittaa pääosin teknistä turvallisuutta sen suhteen, ettei ydinase räjähdä suunnittelemattomasti tai päädy väärään paikkaan. Sotilaiden arvioissa tähän turvallisuuteen liittyy tietysti myös se, että ydinpommi todella räjähtää silloin kun on tarkoitus, eikä jää ”suutariksi”.

Tämän safety-turvallisuuden osalta ydinaseiden käsittely onkin vuosikymmenten mittaan muuttunut turvallisemmaksi. 1950- ja 1960-luvuilla tapahtui runsaasti ”läheltä piti” -tilanteita, joissa pommeja päätyi lento-onnettomuuksien seurauksena Grönlannin jäätikölle, espanjalaiselle tomaattipellolle tai mereen. Osa oli hyvin lähellä räjähtää. Myös tutkat ovat antaneet vääriä hälytyksiä lähestyvistä ohjuksista. Tällainen turvallisuus tietenkin lisääntyy harjoittelun ja tekniikan kehittymisen myötä.

Nuclear security liittyy enemmän sotilaalliseen ja maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Miten päättäjien toiminta lisää tai vähentää ydinsodan syttymisen riskiä? Toimiiko kommunikaatio ydinasevaltioiden välillä? Kuinka suuri osa ydinaseista on jatkuvassa valmiustilassa? Ja minkälainen on eri maiden ydinasedoktriini, eli mikä oikeuttaa ydinaseen käytön? Venäjällä mahdollinen käytön peruste on kriittinen uhka valtion suvereenisuudelle. Yhdysvalloilla puolestaan on ohjeistuksena ydinohjusten laukaisu heti, kun saadaan varoitus lähestyvästä ohjuksesta (ilman tietoa siitä, onko siinä ydinkärki vai ei).

Tällainen turvallisuus ei lisäänny ydinkokeita tekemällä. Tämä turvallisuus ei myöskään parane tekemällä ohjuksista täsmällisempiä ja vaikeampia torjua. Tutkajärjestelmien kehittäminenkään ei auta, kun reaktioaikaa ydinohjuksen laukaisusta sen osumiseen maaliin on joka tapauksessa alle puoli tuntia.

Mikäli todella haluamme vähentää ydinaseiden uhkaa ja lisätä ihmisen turvallisuutta, tulee meidän päästä ydinaseista kokonaan eroon. Niin kauan kuin niitä on olemassa, on sekä tahattomasti syttyvän että tarkoituksella aloitetun ydinsodan riski aina olemassa. Ydinpelote on teoreettinen rakennelma, joka perustuu kuvitelmaan päättäjien rationaalisuudesta ja psyykkisestä tasapainoisuudesta. Jonakin päivänä tämä ydinpelotepeli voi mennä kohtalokkaasti pieleen.

Ennen ydinaseiden täydellistä hävittämistä meillä on monia keinoja parantaa yhteistä turvallisuutta ja vähentää ydinsodan riskiä. Kansainvälisessä politiikassa tulee vähentää riippuvuutta ydinaseista. On lisättävä diplomatiaa ja tuettava kansainvälistä sopimusjärjestelmää. Ydinasevaltojen neuvottelut ydinaseriisunnasta on saatava käynnistettyä uudelleen. Ydinsotaharjoituksiin ei tule osallistua, ja ydinasemaiden ohjukset tulee poistaa minuuttien hälytysvalmiudesta. Kaikilta ydinasevaltiolta tulee vaatia sitoutumista ensi-iskun kieltoon.

Pitkällä aikavälillä ainoa keino varmistaa ihmiskunnan turvallisuus on ydinaseiden täydellinen hävittäminen.

Teksti: Kati Juva, 4.11.2025