SIPRIn tutkija Tytti Erästö oli yksi alustajista Suuressa ydinasekeskustelussa, joka pidettiin 22.4.2026 Helsingissä Metsätalolla. Erästö totesi, että perustelut ydinasekiellon purkamiselle ovat puutteellisia, ja taustalla on merkittäviä uskottavuusongelmia. Julkaisemme hänen alustuksensa tässä kokonaisuudessaan.
HALLITUKSEN MAALISKUUSSA TEKEMÄ esitys ydinasekiellon kumoamisesta on saanut osakseen kritiikkiä, joka liittyy osittain siihen, ettei esityksen taustalla olevaa turvallisuuslogiikkaa ole kunnolla avattu.
Hallitus väittää yksinkertaisesti ydinaseiden maahantuontikiellon purkamisen vahvistavan Naton pelotetta ja ennaltaehkäisevän ”sotilaallisen voiman käyttöä Suomea ja koko liittokuntaa vastaan”.
Mutta se ei – liittouman ydinasepolitiikan salaisuuteen vedoten – ole suostunut kertomaan, missä tilanteissa ydinaseita voitaisiin tuoda Suomeen.
Sen sijaan huomio on suunnattu siihen, ettei Suomi vastaisuudessakaan sallisi ydinaseita maassa rauhan aikana. Tässä yhteydessä on lisäksi vedottu viiteryhmäpolitiikkaan, sillä myös Norja, Tanska ja sittemmin Ruotsi ovat linjanneet, etteivät ne salli ydinaseita alueellaan rauhan aikana.
Vaikka eduskunta ei vielä edes ole hyväksynyt lakimuutosta, hallitus jo omaksui tämän uuden linjan osana aiemmin tässä kuussa julkaistua turvallisuuspoliittista ajankohtaisselontekoa. Siinä sanotaan, että ”Suomi ei aio sijoittaa alueelleen ydinaseita rauhan aikana”.
Tällainen rauhanajan ydinasekielto ei kuitenkaan poista varsinaista ongelmaa – siis sitä, että lakimuutos avaisi ovet ydinaseiden maahantuonnille ja kauttakululle kriisiaikoina tai sodan aikana.
Seuraavaksi esitän oman tulkintani siitä hallituksen esityksen taustalla olevasta turvallisuuslogiikasta, jota puolustusministeri Häkkänen ei halua avata julkiselle keskustelulle. Yritän myös selittää, mitä ongelmia tässä logiikassa on, ja väitän, että lakimuutos tosiasiassa heikentäisi turvallisuutta.
TAUSTALLA HAJAUTUS | Hallituksen esityksen taustalla näyttää olevan suunnitelmat ydinaseiden hajauttamisesta sodan aikana. Keskustelua hajauttamisesta alettiin käydä vuoden 2022 jälkeen, kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli korostanut ydinaseiden merkitystä Nato-liittolaisten silmissä.
Joillekin liittolaisille alkoi tässä yhteydessä valjeta, että USA:n Eurooppaan sijoittamat taktiset ydinaseet ovat periaatteessa helppoja kohteita Venäjän ennaltaehkäiseville iskuille.
Tämä siis sen takia, että viidessä Nato-maassa sijaitsevien ydinasetukikohtien sijainti on hyvin kaikkien tiedossa.
Ratkaisuna esitettiin taktisten ydinaseiden hajauttamista yhä laajemmalle alueelle Euroopassa, mikä vaikeuttaisi niihin sodan aikana mahdollisesti kohdistuvia iskuja.
Vaikka hajautus kuuluu osittain tavanomaiseen suunnitteluun, uusia elementtejä keskustelussa olivat ydinaseiden liikutteluun liittyvän infrastruktuurin ja ydinasevarastojen lisääminen sekä kysymys siitä, voisiko ydinaseiden jakamisjärjestelyihin kuulumattomien maiden (kuten Puolan ja Suomen) F-35-hävittäjät sertifioida ydinaseiden kuljettamiseen.
Naton virallisissa kannanotoissa tai dokumenteissa ei suoraan puhuta hajautuksesta, vaan viitataan sen sijaan ”joustavuuteen” ydinpelotteeseen liittyen. Kuitenkin on vahvoja viitteitä siitä, että hajautuslogiikka on jo osa liittouman ydinasepolitiikkaa. Esimerkiksi vuonna 2023 tutkijat Federation of American Scientists –ajatushautomosta osoittivat, että valmistelut taktisten ydinaseiden varaston kunnostamiseksi RAF Lakenheath -lentotukikohdassa Isossa-Britanniassa oli aloitettu. Tähän tukikohtaan oli kylmän sodan aikaan varastoitu amerikkalaisia taktisia ydinaseita, jotka sittemmin vedettiin pois. Samana vuonna raportoitiin myös eurooppalaisissa ydinasetukikohdissa käynnistetyistä rakennushankkeista, joiden tavoitteena oli helpottaa taktisten ydinaseiden liikuttelua.
PELOTELOGIIKKA | Tausta-oletuksena on siis se, että Venäjä pidättäytyy rajoitetusta ydinase(ensi)-iskusta, koska se pelkää Naton rajoitettua vasta-iskua – ja että se pelkäisi tätä juuri siksi, että Naton taktisen ydinasekapasiteetin eliminointi olisi niin monimutkaista hajautuksen takia.
Toisin sanoen Venäjän pitäisi kuuden eurooppalaisen ydinasetukikohdan sijaan maalittaa paljon useampia kohteita, joiden sijaintia se ei voi varmuudella tietää. Näin voidaan tämän logiikan mukaan joko välttää Venäjän aloittama ydinsota tai jopa päästä siinä voitolle hallitsemalla eskalaatiota Naton taktisten ydinaseiden avulla.
Kuten selitän myöhemmin, tässä ajattelussa ei ole kovinkaan paljon järkeä pelotteen kannalta, ja hajautussuunnitelmat päinvastoin lisäävät ydinsodan riskiä.
STUBBIN VAALIKAMPANJA | Sitä ennen kuitenkin lyhyesti siitä, kuinka hajautuslogiikka näyttää lyöneen itsensä läpi Suomessa ja kuinka se littyy myös Ranskan presidentti Macronin niin ikään maaliskuussa julkistamaan ”forward deterrence” (suom. kehittynyt pelote) -suunitelmaan.
Suomalaiseen keskusteluun hajautus heijastui selvästi presidentinvaalikampanjan aikana vuonna 2024.
Tuolloin Stubb kannatti ydinaseet kieltävästä lainsäädännöstä luopumista. Hän myös avasi taustalla olevaa logiikkaa visioimalla, että ’maalla X on jonkinnäköinen rooli tukea jonkinnäköistä ydinaseiden liikuttamista. Maalla Y voi olla tehtävä niitä kuljettaa ja maalla Z voi olla mahdollisuus harhauttaa’.
Samoihin aikoihin keskusteltiin niin ikään hajauttamisen hengessä mahdollisesta suomalaisten F-35-hävittäjien sertifioinnista ydinaseiden kuljettamiseen.
Jos hallitus oli jo vuonna 2024 päättänyt haluavansa eroon ydinasekiellosta, olisi ollut hyvä, jos virallinen esitys lakimuutoksesta olisi tehty jo tuolloin, jotta siitä olisi ehditty kunnolla keskustella.
Kuitenkin esitys tehtiin vasta tänä vuonna – vain pari päivää sen jälkeen, kun Macron oli julkistanut oman pelotesuunnitelmansa.
MACRONIN SUUNNITELMA | Ajatus ydinaseiden hajauttamisesta on leivottu myös Macronin suunnitelmaan, johon kuuluu osana ranskalaisten strategisten ydinpommikoneiden väliaikainen sijoittelu liittolaisten alueelle. Macronin sanoin ”tämä hajauttaminen Euroopan mantereelle … vaikeuttaa vastustajiemme laskelmia”.
Vaikka puolustusministeri Häkkänen kiisti Suomen hallituksen esityksen liittyvän Ranskan aloitteeseen, vaikuttaa siltä, että aloite on vähintäänkin antanut lisäkimmokkeen aiemmille pyrkimyksille olla mukana hajauttamissuunnitelmissa. Toisin sanoen hallitus haluaa avata oven sekä amerikkalaisten että ranskalaisten ydinaseiden liikuttelulle Suomen alueella siinä uskossa, että tämä lisää turvallisuutta.
TODELLISET VAIKUTUKSET | Tosiasiassa ydinasekiellon purkaminen lisää ydinsodan riskiä. Jos joskus ollaan niin pahasti eskaloituneessa tilanteessa, että Venäjä kokee ennaltaehkäisevän iskun välttämättömäksi, hajautus ei ole tälle mikään este. Venäjä voi nimittäin varautua hajautukseen maalittamalla tunnettujen kohteiden lisäksi myös potentiaalista ydinaseinfrastruktuuria – esimerkiksi F-35-hävittäjien kannalta keskeisiä kohteita kuten lentokonesuojia ja kiitoratoja.
Oletetun pelotevaikutuksen sijaan hajauttamisstrategia saattaa siis lisätä eskalaatioriskejä mahdollisessa sodassa ja altistaa suuremman osan Euroopasta ydinaseiskuille. Pohjoismaat Suomi mukaan lukien joutuisivat todennäköisesti maalitettavien kohteiden joukkoon, mikäli ne sallivat ydinaseiden sijoittamisen tai kauttakulun alueellaan.
VAKUUTTELUN KOHTEENA NATO-LIITTOLAISET | Ydinaseiden sijoittelussa lähelle vihollisen rajaa ei ylipäätään ole mitään järkeä pelotteen kannalta, koska se altistaa nämä aseet ennaltaehkäiseville iskuille. Onhan ydinasevaltojen tavoitteena aina ollut suojata ydinaseinfrastruktuuriaan vastustajien mahdollisia iskuja vastaan.
Jos USA tosiaan haluaisi käydä ns. rajoitettua ydinsotaa Venäjän kanssa, sen kyky rajoitettujen ydiniskujen tekemiseen ei myöskään riipu Eurooppaan sijoitelluista taktisista ydinaseista. Omien F-35-hävittäjiensä lisäksi USA voi käyttää strategisia ydinaseitaan rajoitetun ydiniskun tekemiseen – esimerkiksi sukellusveneisiin sijoitettuja W76-2-ydinkärkiä ja B-52:n pommikoneiden kantamia LRSO- ja risteilyohjuksia.
USKOTTAVUUSONGELMA | Eurooppaan sijoitettujen taktisten ydinaseiden pääasiallinen funktio ei olekaan koskaan liittynyt niinkään pelotteeseen vaan niiden psykologiseen arvoon – siihen, että liittolaiset kokevat, tai on sosiaalistettu uskomaan, että ydinaseiden sijoittelu niiden alueelle tai lähialueille tuo turvallisuutta.
Tämä puolestaan juontuu siitä perustavanlaatuisesta uskottavuusongelmasta, joka laajennettuun ydinasepelotteesen on aina liittynyt. Jo kylmän sodan aikaan epäilyt tiivistyivät kysymykseen siitä, olisiko Yhdysvallat valmis altistamaan itsensä ydintuholle puolustaakseen liittolaisiaan.
Tämän takia Yhdysvallat pyrki jatkuvasti vakuuttelemaan liittolaisiaan tästä valmiudesta, esimerkiksi Naton ydinaseiden jakamisjärjestelyiden kautta. Taktiset ydinaseet olivat keskeisiä näissä vakuutteluyrityksissä, koska ajateltiin, että niiden mahdollistama ”rajoitettu” ydinsota ei välttämättä leviäisi Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain alueille. Tämän taas uskottiin laskevan ydinaseiden käyttökynnystä ja tekevän Yhdysvaltain ydinasetakuista uskottavampia.
Perusongelma kuitenkin säilyi: alueellinen ydinsota voisi nopeasti eskaloitua globaaliksi, mistä johtuen on erittäin epätodennäköistä, että yksikään Yhdysvaltain presidentti koskaan valtuuttaisi ydinaseiskuja Euroopassa.
Uskottavuuden puute on siis sisäänrakennettu laajennettuun ydinpelotteeseen, ja se oli olemassa alusta lähtien, kauan ennen Trumpin presidenttikautta. Trump ei edeltäjistään poiketen kuitenkaan ole panostanut liittolaisten vakuutteluun, vaan on sen sijaan ruokkinut niiden hylätyksi tulemisen pelkoa. Tämä on kiihdyttänyt nykyistä eurooppalaista ydinasekeskustelua ja johtanut myös siihen, että Ranskan forward deterrence -suunnitelmiin on liittynyt jo seitsemän ydinaseetonta Nato-maata.
ETELÄ-KOREA | Samantyyppinen pyrkimys korvata tai ”täydentää” yhtäkkiä epäluotettavaksi koettuja amerikkalaisia ydinaseturvatakuita ei ole rajoittunut Eurooppaan, vaan se on nähtävissä myös Etelä-Koreassa. Kuten amerikkalaistutkija Adam Mount on todennut, Yhdysvaltain vuosikaudet jatkunut ydinturvatakuisiin keskittynyt vakuuttelu on vahvistanut fiktioita siitä, että Etelä-Korean turvallisuus riippuu olennaisesti Yhdysvaltain valmiudesta ydinaseiden käyttöön.
Tosiasiassa Yhdysvaltain ja Etelä-Korean tavanomaiset sotilaalliset kyvyt ovat pelotteen kannalta paljon olennaisempia.
Tämä usko ydinaseiden keskeiseen rooliin turvallisuuspolitiikassa yhdistettynä laajennetun ydinasepelotteen uskottavussongelmaan selittää, miksi Etelä-Koreassa on niin paljon kannatusta oman ydinpelotteen kehittämiselle.
Eteläkorealaiset on myös haikalleet Naton kaltaisia ydinaseiden jakamisjärjestelyjä. Mount on osuvasti todennut: ”Ydinaseiden sijoittelu liittolaismaihin on polittinen valttikortti vaan niiden kanssa käytävissä keskusteluissa; taistelussa vihollista vastaan se on sotilaallinen rasite.”
Juuri tätä asiaa liittolaiset Aasiassa ja Euroopassa eivät tunnu ymmärtävän. Sen sijaan ne uskovat, että niiden turvallisuus riippuu viime kädessä Yhdysvaltain, ja nyt myös Ranskan, valmiudesta käyttää ydinaseita niiden puolesta – ja siitä, että ydinaseiden sijoittelu niiden alueelle jotenkin tekee tästä uskottavampaa.
Samalla unohtuu helposti se, että Natolla on ylivoima Venäjään nähden tavanomaisten sotilaallisten kykyjen osalta – mikä on paljon vahvempi pelote kuin epäuskottavat ydinturvatakuut. Juuri tällaisen ydinaseuskon perustalle Macronin suunnitelmakin rakentuu – ja samalla se tietysti pönkittää Ranskan statusta Euroopan maiden keskuudessa.
LAAJEMPI KONTEKSTI | Tosiasiassa amerikkalainen laajennettu pelote, samoin kuin Ranskan konseptikin, luo väärän turvallisuudentunteen. Erityisesti taktisiin ydinaseisiin on aina liittynyt erityisiä eskalaatioriskejä muun muassa sen takia, että niiden käyttökynnys voi olla strategisia alhaisempi ja niiden kantolaitteet on yleensä kaksikäyttöisiä – niihin siis liittyy väärinymmärryksen vaara.
Hajauttamissuunnitelmat lisäävät riskejä entisestään. (Se, että liittolaisten alueelle mahdollisesti tulevaisuudessa sijoitettavat ranskalaiset ydinpommikoneet ovat strategisia, ei paranna asiaa.)
Tässä täytyy huomioida myös laajempi konteksti, ja erityisesti strateginen epävakaus arktisella alueella. Venäjän strategisten ydinaseiden sijainti Kuolan niemimaalla on aina ollut ongelma strategiselle vakaudelle. Jo kylmän sodan aikaan huomattiin niiden haavoittuvuus mahdollisille amerikkalaisille iskuille ydinasodan riskiä lisäävänä tekijänä.
Nykyään tilanne on tässä suhteessa pahempi, koska Venäjän strategisten tukikohtien ja kantolaitteiden haavoittuvuus on lisääntynyt täsmäaseteknologian ja modernien havaintomenetelmien seurauksena. Samalla Ukrainan sota on osoittanut, että ydinaseettomat maat voivat iskeä ydinasemaiden strategisiin kohteisiin, mikä oli aiemmin ennenkuulumatonta.
Siinä kun Ukraina on käyttänyt drooneja Venäjän strategisia lentotukikohtia ja tutkia vastaan, Nato-maiden täsmäaseilla on ainakin teoriassa kyky tuhota myös maanalaisia ydinohjussiiloja.
ESKALAATIONHALLINTAPYRKIMYKSET | Ydinasetukikohtiin ja niiden kantolaitteisiin tai komentojärjestelmiin kohdistuvat iskut ovat kaikkien ydinasemaiden doktriineissa selviä ”punaisia linjoja”, joiden ylittämisen ajatellaan johtavan automaattisesti ydinsotaan.
Kuitenkin se, että Ukrainan iskuilla Venäjän strategisiin kohteisiin ei ole ollut tällaisia seurauksia, on herättänyt uusia vaarallisia ajatuksia nimenomaan Macronin suunnitelmaan liittyen. Viime vuonna ranskalainen FRS-ajatushautomo nimittäin esitti, että liittolaiset voisivat tukea Ranskan tarjoamaa pelotetta niin, että eskalaation hallinta tapahtuisi tavanomaisten sotilaallisten kykyjen kautta. Tämä siis siksi, että Ranskalla ei ole taktisia ydinaseita, jotka amerikkalaisessa ja venäläisesssä ajattelussa on perinteisesti nähty eskalaation hallinnan välineenä.
Kuten FRS:n lokakuussa jukaisemassa raportissa sanotaan, Ukrainan iskut Venäjän strategisiin kohteisiin toivat esiin ”kiinnostavia mahdollisuuksia Euroopan tavanomaisille asevoimille” Ranskan ja Ison-Britannian ydinpelotteen tukemiseksi.
Liittolaisten valmius iskeä Venäjän strategisiin ydinkohteisiin tavanomaisin asein saattaa vaikuttaa nokkelalta tavalta vahvistaa pelotetta ja samalla vähentää ydinaseiden roolia. Se voi käytännössä kuitenkin olla oikotie ydinsotaan: Venäjä todennäköisesti vastaisi tällaisiin iskuihin huomattavasti aggressiivisemmin, jos niiden toteuttajana on Ukrainan sijaan ydinaseliittouma.
Valitettavasti tällaiset ajatukset eivät näytä jääneen pelkästään yksittäisten tutkijoiden pohdintojen tasolle. Nimittäin Macronin puheen kanssa samana päivänä julkaistussa Ranskan ja Saksan yhteisessä julkilausumassa viitattiin siihen, että Saksan täsmäaseteknologia valjastettaisiin palvelemaann ”eskalaatiota ydinasekynnyksen alapuolella”. (Saksa on yksi forward deterrence -suunnitelmassa mukana olevista maista.)
Kuten laajennettu ydinpelotekin, eskalaation hallinta on vaarallinen harhakuvitelma. Tämä pätee niin vastapuolen uhkaamiseen taktisilla ydinaseilla kuin sen ydinasekapasiteetin uhkaamiseen tavanomaisilla aseilla.
RISKIEN HALLINTA | Suomen hallitus haluaa selvästi olla mukana kaikessa Naton ydinasepolitiikkaan liittyvässä toiminnassa. Näyttää kuitenkin siltä, ettei Suomi ole kunnolla arvioinut tähän politiikkaan erottamattomasti liittyviä eskalaatioriskejä.
Riskejä ei voi hallita pelkästään pelotetta vahvistamalla, vaan tarvittaisiin luottamusta herättäviä toimia, dialogia vastapuolen kanssa ja viime kädessä ydinaseiden roolin vähentämistä turvallisuuspolitiikassa – siis samantyyppistä toimintaa, jota Yhdysvallat ja Venäjä/Neuvostoliitto ovat pitkään harjoittaneet pelotepolitiikan ohella.
Eurooppalaisilla onkin taipumus nähdä ydinaseisiin liittyvän riskien vähäntämisen näiden kahden maan välisenä asiana. Kuitenkin se, että Eurooppa on nyt niin tiiviisti mukana ydinasepolitiikassa – ja myös aktiivisesti lisäämässä ydinaseiden käytön riskiä – korostaa sen vastuuta riskien vähentämisessä.
Riskien hallinta vaatisi lisäksi kriittistä ajattelua sen suhteen, kuinka realistisia ydinasepelotteen taustalla olevat turvallisuusuhkat ovat, ja missä vaiheessä niihin varautuminen alkaa synnyttää niitä vielä suurempia ongelmia.
Teksti: Tytti Erästö
Kuva: Peter Burka, B61 thermonuclear bomb, National Atomic Testing Museum. Wikimedia Commons.
