Artikkeli

Johdatus peloteajatteluun

kirjoittaja

Pelote ei ole mikään yksittäinen suorituskyky tai asejärjestelmä, jolla on jokin kyky, tuhansien kilometrien lentorata tai tuhoava hyötykuorma. Pelote on oletetun vastustajan mielentila, joka aikaansaa päätöksen olla tekemättä jotain, mitä uskomme sen aikovan tehdä, mutta emme halua sen tekevän. Tällaista ei-toivottua toimintaa olisi esimerkiksi hyökkäys, ensi-isku tai jonkin muun erityisen ase- tai muun väkivaltaisen tai haitallisen vaikutuksen kohdistaminen tärkeään kohteeseen.

Kustannusten näkökulmasta katsottuna pelote perustuu laskelmoinnin tulokseen. Siis laskelmaan, että uskotusta, ei-toivottavasta käyttäytymisestä pidättäytymisen kustannukset ovat pienemmät kuin tällaisen toiminnan seuraukset. Peloteteoriassa puhutaankin esto- tai kieltopelotteesta sekä rankaisupelotteesta.

Kieltopelote toimii, jos oletettu vastustaja on päätellyt tavoitteidensa saavuttamisen olevan joko mahdotonta tai liian kallista. Rankaisupelote puolestaan perustuu ei-toivotusta käyttäytymisestä seuraavaan rankaisuun, esimerkiksi kostoon. Rankaisua pidetäänkin usein, joskin virheellisesti, itse pelotteena. Tosiasiassa pelote on pettänyt, jos rankaisuun joudutaan turvautumaan.

Yksilötasolla pelotteen voidaan hyvinkin arvioida toimivan, ainakin silloin tällöin. Ajaessamme autoa hiljennämme vaistomaisesti nopeutta, jos näemme poliisin. Poliisi sinänsä ei meitä pelota tai estä ajamasta ylinopeutta aika ajoin. Sen sijaan haluamme välttää poliisin ja oikeusjärjestelmän hyvin todennäköisesti meille kohdistamaa rankaisua, rikemaksua, sakkoa, ajokortin menetystä tai jopa vankeutta.

Pelotteen toimivuuden kannalta oleellinen kysymys onkin, kuinka todennäköinen ja uskottava tämä estäväksi tai rankaisevaksi ajateltu toimenpide on. Kansainvälisissä suhteissa ja ydinasepolitiikassa todennäköisyys on huomattavan epämääräistä. Kahden oletetun tai tosiasiallisen vastustajan laskelmat toistensa käyttäytymisestä perustuvat epätäydelliseen kommunikaatioon ja ymmärrykseen. Kuinka hyvin tiedämme, mitä toinen osapuoli aikoo? Mitä tiedämme toisen osapuolen laskelmoinnista, mielenliikkeistä, päätöksenteon perusteista? Mitkä kustannukset ovat toiselle osapuolelle liian suuria kussakin tilannemallissa? Kuinka laskelmoivia ja kustannusrationaalisia olemme, kun kiire ja asian tärkeys tai ryhmäpaine painavat päälle?

Ydinasepelote Suomen sotilaalliseksi puolustamiseksi

Alkuvuodesta 2026 Suomen hallitus esitti puolustusministeri Antti Häkkäsen suulla esityksen ydinenergialain 4§:n ja 69 §:n sekä rikoslain 34 luvun 6 §:n muuttamisesta. Lakiesityksessä ”esitetään, että ydinräjähteen tuominen Suomeen tai sen kuljettaminen, toimittaminen tai hallussapito Suomessa olisi jatkossa mahdollista, jos se liittyy Suomen sotilaalliseen puolustukseen, Naton yhteiseen puolustukseen tai puolustusyhteistyöhön”. Esityksen sanotaan perustuvan tarpeeseen maksimoida Suomen turvallisuus vaikeasti ennakoitavassa turvallisuusympäristössä. Laki- (ja politiikka-) muutoksen sanotaan myös parantavan ennaltaehkäisevää pelotetta, ja sen tarkoituksena on estää sotilaallisen voiman käyttö Suomea ja koko liittokuntaa vastaan. (Lausuntopyyntö VN/7624/2026)

Miten siis ydinase voi estää sotilaallisen voiman käyttöä Suomea vastaan? Mikä pelotevaikutus ydinaseella saadaan venäläiseen strategiseen ajatteluun, jos ja kun ajattelemme Venäjällä olevan aikomus kohdistaa sotilaallista voimaa Suomea vastaan?

Ydinase ei sinänsä estä sotilaallisen voiman käytön, hyökkäyksen, aloittamista. Ydinaseen käytöllä venäläisiä joukkoja tai muita voimavaroja vastaan voidaan ajatella estettävän venäläisiä saavuttamasta tavoitteitaan. Toisaalta voimme ajatella kohdistavamme ydinaseella kostoiskun tällaisen hyökkäyksen jo alettua. Molempien tilannemallien, tavoitteiden saavuttamisen estämisen tai rankaisun, voidaan ajatella ehkäisevän venäläisten hyökkäyksen. Näin siis teorian näkökulmasta.

Kuinka todennäköistä on, että Suomi, Pohjoismaat, Ranska, Yhdysvallat tai Nato liittokuntana käyttäisi ydinasetta Suomen sotilaalliseksi puolustamiseksi? Missä tilannemalleissa – Kaakonkulman läpimurrossa, Ahvenanmaan valtaamisessa tai Perämeren pohjukan tai Norjanmeren rannikon saavuttamisessa – oltaisiin valmiita käyttämään ydinasetta?

Palaamme uskomuksiin uskottavuudesta. On selvää ja uskottavaa, että Suomi yksin tai yhdessä liittolaistensa kanssa puolustautuisi Venäjän hyökkäykseltä – tämähän on Suomen turvallisuuspolitiikan tärkein lähtökohtaoletus. Uskottava puolustus tarkoittaakin puolustautumisen lisäksi suurella todennäköisyydellä aikaan saatavia tuloksia, tappiota hyökkääjälle ja torjuntavoittoja puolustajalle. Tavanomaisen puolustuksen uskottavuus on niin omassa kuin vastapuolen ajattelussa huomattavasti tärkeämpi tekijä kuin ydinase. Suomi ei ole kenellekään ydinaseen käytöstä päättävälle taholle niin tärkeä toimija tai alue, että ydinsota aloitettaisiin täällä. Venäjän ydinasepelotteen voisi myös uskoa hillitsevän laukaisunappimme painamista.

Hallituksen lakiesityksen ajatus Suomen turvallisuuden maksimoimiseksi ydinaseen turvin perustuu lausumattomiin oletuksiin. Ilmiselvästi pelotteen uskotaan toimivan yleisellä tasolla, mutta myös Suomen tilanteessa Venäjää vastaan. Oletuksena on, että suomalainen tai liittolaisten ydinasepelote onnistuu pelottamaan venäläisiä Suomen tilannemalleissa. Hallitus näyttää myös uskovan rajoitettuun ydinaseen käyttöön ja erityisesti rajoitetun ydinsodan mahdollisuuteen Venäjää vastaan, tai pikemminkin: Venäjän kanssa. Siis että voimme kieltää/ehkäistä tai rankaista Venäjää ydinaseen käytöllä ilman eskalaatiota tai sen suurempia seuraamuksia. Ylipäätään hallituksen esitys uskoo ydinaseeseen käyttökelpoisena aseena.

Ydinaseriippuvuuden lisääminen heikentää yleistä, maailmanlaajuista turvallisuutta. Suomen sotilaallisen puolustuksen nojautuminen ydinasepelotteeseen aliarvioi tavanomaisen puolustuksemme uskottavuutta, ja siten pikemminkin alistaa maamme puolustuksen epäilevien spekulaatioiden kohteeksi ja virheellisten uskomusten lähteeksi kuin vahvistaa turvallisuuttamme.

Mika Kerttunen

valtiotieteen tohtori, ye-evl (evp.)
Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasstrategian dosentti
Ruotsin kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian jäsen

Pohjoismaisen ydinasepolitiikan harhat 

kirjoittaja

Siprin tutkija Tytti Erästö kumppaneineen julkaisi 27.3.2026 Bulletin of the Atomic Scientist -lehdessä erinomaisen artikkelin pohjoismaisen ydinaseen ongelmista. Tässä artikkeli suomeksi, alkuperäinen viitteineen löytyy linkin takaa jutun lopusta.

Luottamuksen rapautuminen amerikkalaisiin turvatakuisiin on vaikuttanut käsitykseen, jonka mukaan Euroopassa tarvitaan vahvempaa, Yhdysvalloista riippumatonta ydinasepelotetta. Keskustelu on siirtynyt pois kysymyksestä, onko ydinasepelotteen vahvistaminen ylipäänsä järkevin tapa vastata Euroopan turvallisuushuoliin, ja keskittyy nyt siihen, miten tämä tehdään. Myös Pohjoismaissa on viime kuukausina puhuttu uusista ydinasepelotejärjestelyistä ja jopa omien ydinaseiden hankkimisesta.

Ranskan presidentti Emmanuel Macronin 2. maaliskuuta julkistama uusi ”kehittynyt pelote” on vastaus tähän oletettuun eurooppalaiseen pelotevajeeseen. Tanska ja Ruotsi ovat jo mukana suunnitelmassa, samoin Alankomaat, Belgia, Kreikka, Puola ja Saksa. Yhteisiin ydinsotaharjoituksiin osallistumisen lisäksi tämä saattaa tarkoittaa ranskalaisten ydinaseiden sallimista niiden alueilla. Suomen hallitus esitti 5. maaliskuuta nykyisen, ”ydinräjähteiden” maahantuonnin ja kauttakulun kieltävän lainsäädännön kumoamista – ilmeisesti pyrkiäkseen varmistamaan paikkansa tässä suunnitelmassa.

Se, että laajennetun ydinpelotteen tarjoaja on uusi, ja järjestely erilainen, ei poista tällaiseen pelotteeseen liittyvää perustavanlaatuista uskottavuusongelmaa. Ennen kuin Pohjoismaat vaihtavat yhden illuusion turvallisuudesta toiseen, niiden tulisi tarkistaa uhkakuvansa ja suhteuttaa nämä niihin riskeihin, jotka liittyvät ydinaseiden leviämiseen Pohjolassa. Pohjoismaiden todelliset turvallisuustarpeet liittyvät ydinasepelotepolitiikkaan sisältyvien eskalaatioriskien hallitsemiseen.

VANHAT EPÄILYKSET | Yhdysvaltain laajennettu ydinasepelote kärsi uskottavuusongelmasta jo kauan ennen Donald Trumpin tuloa Valkoiseen taloon. Epäilyt tiivistyivät kysymykseen siitä, olisiko Yhdysvallat valmis altistamaan itsensä ydintuholle puolustaakseen liittolaisiaan. Tämä johti Yhdysvaltain jatkuviin pyrkimyksiin vakuuttaa liittolaisiaan, esim.  Naton ydinaseiden jakamisjärjestelyiden kautta. Taktiset ydinaseet olivat keskeisiä näissä pyrkimyksissä; ajateltiin että ne mahdollistaisivat rajoitetun ydinsodan, joka ei välttämättä leviäisi Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain alueille. Tämän uskottiin laskevan ydinaseiden käyttökynnystä, tehden näin Yhdysvaltain ydinasetakuista uskottavampia. Perusongelma kuitenkin säilyi: koska alueellinen ydinsota voisi nopeasti eskaloitua globaaliksi, olisi erittäin epätodennäköistä, että yksikään Yhdysvaltain presidentti valtuuttaisi ydinaseiskuja Euroopassa.

Neuvostoliiton hajoaminen poisti tämän ongelman. Kuitenkin kolme vuosikymmentä myöhemmin Ukrainan sota toi sen takaisin, antaen ydinaseille uuden merkityksen eurooppalaisessa turvallisuusajattelussa. Liittolaistensa vakuuttamisen sijaan presidentti Trump on ruokkinut niiden hylätyksi tulemisen pelkoa ja kiihdyttänyt täten nykyistä eurooppalaista ydinasekeskustelua.

UUDET JÄRJESTELYT | Yhtenä lähtökohtana keskustelussa on esitetty Ranskaa ja Britanniaa vaihtoehtoisina laajennetun ydinpelotteen tarjoajina. Macronin suunnitelma pohjaa tähän, esittäen Ranskan luotettavana ydinasevaltana, joka takaa liittolaistensa turvallisuuden.

Macronin mukaan uudet järjestelyt sisältäisivät yhteisiä ydinsotaharjoituksia, ydinaseisiin liittyvää signalointia ja strategisten ilmavoimien sijoittamista väliaikaisesti liittolaismaihin. Macron esitti, että ydinaseitten ”hajauttaminen Euroopan alueelle – – monimutkaistaa vastustajien laskelmia”. Ajatus hajauttamisesta muistutti aiempia keskusteluja, jotka liittyivät Yhdysvaltain taktisten ydinaseiden liikutteluun.

Hajauttaminen kriisin aikana lisäisi epävarmuutta ranskalaisten tai yhdysvaltalaisten ydinaseiden sijainnista, ja siten vaikeuttaisi ennaltaehkäiseviä iskuja. Venäjä voi kuitenkin vastata ongelmaan yksinkertaisesti maalittamalla tunnettujen kohteiden lisäksi myös potentiaalista ydinaseinfrastruktuuria. Oletetun pelotevaikutuksen sijaan hajauttamisstrategia saattaa siis lisätä eskalaatioriskiä mahdollisessa sodassa Naton ja Venäjän välillä altistaen suuremman osan Euroopasta ydinaseiskuille. Tällaisessa skenaariossa myös Pohjoismaat joutuisivat todennäköisesti kohteeksi, mikäli ne sallivat ydinaseiden sijoittamisen tai kauttakulun alueellaan.

Ranskan pelotesuunnitelmaan ei myöskään kuulu varsinaisia turvatakuita. Macron totesi, että liittolaisten turvallisuus on jatkossa tärkeää päätettäessä Ranskan ”elintärkeistä eduista”. Ranska tuskin kuitenkaan vaarantaa omaa olemassaoloaan liittolaisten turvallisuuden vuoksi, sen enempää kuin Yhdysvallatkaan.

YDINASEIDEN LEVIÄMINEN POHJOISMAISSA | Kiihkeimmät ydinaseiden kannattajat, tiedostaen laajennetun ydinasepelotteen uskottavuusongelmat, ovat ehdottaneet, että Ruotsi, Suomi ja Tanska rakentaisivat yhteisen ydinaseohjelman.

Esimerkiksi tammikuussa Dagens Nyheterin pääkirjoitus peräänkuulutti ajatusta ”yhteisestä pohjoismaisesta ydinaseesta – ehkä yhdessä Saksan kanssa”. Kirjoituksen mukaan tämä olisi Yhdysvaltain tai Ranskan laajennettua pelotetta uskottavampi vaihtoehto. Ajatus toistettiin pian suomalaisen Huvudstadsbladetin pääkirjoituksessa. Entinen norjalainen sotilasupseeri puolestaan sanoi, että: ”Jos meillä olisi pohjoismainen ydinaseprojekti, Norja tarjoaisi rahat, Ruotsi tieteen ja Suomi projektinhallinnan.”

Ydinaseiden leviämistä kannattavat kommentaattorit joko sivuuttavat kokonaan Pohjoismaiden velvoitteet pidättäytyä vuoden 1968 ydinsulkusopimuksen (NPT) mukaisesti ydinaseiden hankinnasta, tai esittävät sopimuksesta vetäytymisen helppona ratkaisuna. Tämä paljastaa, että yleinen tietoisuus sopimuksesta ja sen merkityksestä kansainväliselle sääntöpohjaiselle järjestelmälle on hälyttävän alhaista, vaikka Pohjoismaiden hallitukset ovat edelleen sitoutuneita NPT:hen. Onko tarpeen muistuttaa, että NPT:n romahtaminen – jonka Pohjoismaiden vetäytyminen sopimuksesta voi aiheuttaa – tekisi maailmasta vaarallisemman, sillä se poistaisi rajoitteet ydinaseiden leviämiselle lisäten näin epävakautta Pohjolassa?

Kuten Yhdysvaltain ja Israelin sota Irania vastaan osoittaa, jo pelkkä epäilys ydinaseiden kehittämisaikeista voi johtaa hyökkäyssotaan jota oikeutetaan ydinaseiden leviämisen estämisellä. Pohjoismaiden vetäytyminen NPT:stä vaikuttaisi myös Suomen ja Ruotsin energiasektoreihin. Kansainväliset ydinenergia-alan yhteistyökumppanit, jotka ovat sitoutuneet Ydinalan viejämaiden ryhmän (Nuclear Suppliers Group) sääntöihin, olisivat velvollisia kieltämään tai rajoittamaan toimituksia. Vetäytymällä NPT:stä EU:hun kuuluvat Pohjoismaat rikkoisivat myös vuoden 1957 Euratom-sopimusta. Koska jäsenyys Euratomissa on erottamaton osa EU-jäsenyyttä, tämä voisi lopulta johtaa unionista erottamiseen.

UHKAKUVAT | Eurooppalaisten olisi tarkasteltava kriittisesti uhkakuviaan ennen kuin rakentavat turvallisuutensa tuomiopäivän aseiden varaan. Pelko, että Ukrainan sodasta rohkaistunut Venäjä ryhtyisi hyökkäyssotaan Naton itäisillä tai pohjoisilla alueilla, on liioiteltu suhteessa siihen tahattoman eskalaation riskiin, joka liittyy vallitseviin jännitteisiin ja militarisoitumiseen.

Naton tavanomainen sotilaallinen voima on merkittävästi Venäjää suurempi, jopa ilman Yhdysvaltoja. Vaikka Venäjällä on valtava ydinasearsenaali, sodankäynti – erityisesti alueiden valtaaminen ja hallussapito – riippuu vahvoista tavanomaisista sotilaallisista kyvyistä. Vaikka Venäjän uhkailu ydinaseilla saattoi Ukrainan sodan alussa ehkäistä Naton suoraa väliintuloa, se ei estänyt Ukrainan vastahyökkäystä, eikä antanut Moskovalle ratkaisevaa etua taistelukentällä. Päinvastoin ydinaseilla uhkailu viittaa siihen, että Venäjä on tietoinen tavanomaisen sotavoiman epätasapainosta ja haluaa välttää suoraa konfliktia Naton kanssa.

Ydinasepelotteeseen sisäänrakennetut riskit ovat nyky-Euroopassa korostuneet. Tämä johtuu jännitteisestä tilanteesta, mistä kertoo erityisesti Naton ja Venäjän sotavoimien kohtaamiset Itämeren alueella. Ydinsodan riskiä lisäävät myös eskalaationhallintastrategiat molemmin puolin, sekä strateginen epävakaus, joka liittyy Venäjän ydinaseisiin arktisella alueella. Tätä epävakautta pahentavat mahdollisten ydinaseiden hajauttamissuunnitelmien lisäksi tavanomaiset pitkän kantaman ohjukset, sillä niitä voitaisiin käyttää ydinasekohteita vastaan.

Pohjoismaiden ei tulisi lisätä ydinaseiden aiheuttamaa eksistentiaalista uhkaa Euroopalle ja globaalille turvallisuudelle. Sen sijaan niiden tulisi noudattaa NPT-kokouksissa tehtyjä monenkeskisiä sitoumuksia riskien vähentämiseksi. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa pyrkimyksiä palauttaa vuoden 2022 jälkeen käytöstä poistetut Pohjoismaiden ja Venäjän sotilaalliset viestintäkanavat. Lisäksi Pohjoismaat voisivat yrittää elvyttää Wienin asiakirjaan perustuvia avoimuutta ja luottamusta lisääviä mekanismeja. Pohjoismaiden tulisi myös käydä vuoropuhelua Venäjän kanssa uhkakuvien selventämiseksi ja vaarallisen eskalaatiodynamiikan hillitsemiseksi.

Teksti: Tytti Erästö, Vladislav Chernavskikh, Vitaly Fedchenko 

Julkaistu englanniksi Bulletin of the Atomic Scientist 27. maaliskuuta 2026 https://thebulletin.org/2026/03/the-misguided-quest-for-nuclear-weapons-in-nordic-countries/#post-heading

Grönlanti, ydinaseet ja globaali turvallisuus

kirjoittaja

Presidentti Trumpilla on vahva pakkomielle saada Grönlanti Yhdysvalloille, ja tätä hän on perustellut Yhdysvaltojen turvallisuudella. Perustelua pidetään onttona, koska Yhdysvalloilla on jo nyt laajat mahdollisuudet sijoittaa aseita ja joukkoja saarelle.

On kuitenkin yksi asekategoria, johon kuuluvia aseita Grönlantiin ei nykysopimuksilla voida sijoittaa, nimittäin ydinaseet. Yhdysvalloilla on usean Nato-maan kanssa sopimus ydinaseidensa sijoittamisesta näihin maihin, mutta Tanskan kanssa sellaista sopimusta ei ole. Tanska on päättänyt, ettei sen alueelle ei saa rauhan aikana sijoittaa ydinaseita. Haaveileeko Trump ydinasetukikohdista Grönlannissa, mikä tosiaan edellyttäisi omistusoikeutta?

Amerikkalaiset ja tanskalaiset eivät kyllä aiemminkaan ole noudattaneet sopimuksia tai tätä periaatetta. Yhdysvallat sijoitti 1960-luvulla Grönlannin Thulen (nykyisin Pituffkin) tukikohtaansa B52-pommikoneita ja ydinaseita. Tuolloin Yhdysvaltojen ydinasein varustettuja pommikoneita partioi ilmassa jatkuvasti. Ajatuksena oli varmistaa, että ydinhyökkäyksen tapahtuessa nämä ilmassa olevat pommittajat kykenisivät varmistamaan vastaiskun. Thulessa oli jatkuvasti yksi kone ilmassa lentämässä säännöllisesti Grönlannin yllä ja Jäämerellä lähellä Neuvostoliiton rajaa.

Tanskan hallitus ei ollut antanut lupaa ydinaseiden sijoittamiseen, mutta pääministeri ja muutamat muut poliitikot olivat selvillä siitä ja näyttivät vihreää valoa. Kansankäräjille ei asiasta kerrottu, ja toiminta paljastui vasta 1990-luvun lopulla.

Thulen tukikohdassa tapahtui tammikuussa 1968 vakava ydinaseonnettomuus. Alueella partioivassa, neljää ydinpommia kantavassa lentokoneessa syttyi tulipalo, eikä miehistö saanut sitä sammutettua. Kone kääntyi kohti tukikohtaa (ulkona oli –30 °C ja kaamos), ja miehistö hyppäsi laskuvarjoilla mahdollisimman lähelle sitä. Kone murskautui jäälle runsaan 11 kilometrin päähän Thulen tukikohdasta. Yksi miehistä kuoli, yhden jalat jouduttiin amputoimaan paleltuman takia ja viisi selvisi vähemmillä vammoilla.
Lentokone paloi 5–6 tuntia, sulatti jäätä ja lopulta upposi. Pommien alkusytytykseen tarkoitettu plutonium räjähti, mutta tästä ei seurannut varsinaista ydinräjähdystä. Alueelle syntyi kuitenkin valtava radioaktiivinen päästö. Plutoniumia ja radioaktiivisiksi muuttuneita koneen osia levisi laajalti jäälle ja siitä mereen, osa sirpaleista jäätyi uudestaan merijään sisään. Ainakin yksi pommeista upposi syvälle Jäämereen.

Onnettomuudessa olisi voinut käydä vielä hullummin. Kaikki tukikohtaan liittyvä tieto oli lähtöisin itse tukikohdasta, koska satelliittiseurantaa ei ollut. Komentoketjussa oli päädytty siihen, että mikäli Thulen tukikohdan radioliikenne vaikenisi täysin, tarkoittaisi tämä todennäköisesti sitä, että tukikohtaan on hyökätty. Jos nyt tukikohdan suuntaan lentänyt ja jo ohjauskelvoton pommikone olisikin osunut itse tukikohtaan, olisi tämä voitu tulkita Neuvostoliiton ydinohjushyökkäykseksi.

Viime viikkoina on taas puhuttu ydinaseiden tuomisesta lähelle arktisia alueita. Sekä Suomessa että Ruotsissa on keskusteluun noussut jopa oma tai yhteispohjoismainen ydinase. Tämä on erittäin vaarallista puhetta. Naton ydinasevarustelu Arktiksella lisäisi jännitteitä alueella, johtaisi kilpavarusteluun ja lisäisi Venäjän ydinaseiden määrää erityisesti Kuolan niemimaalla. Mitä enemmän ydinaseita on ja mitä kiristyneempi on kansainvälinen ilmapiiri, sitä suurempi on riski joko tahattomasti tai provokaatiosta syttyvään ydinsotaan.

Ydinaseita ei pidä sijoittaa Grönlantiin tai muuallekaan Pohjoismaihin. Tarvitsemme vuoropuhelua, ydinasevalvontaa ja jäitä hattuun. Ydinaseiden käyttö tai ydinsota ei ole kenenkään intressissä. Jännitystä ja riskejä voidaan varmemmin vähentää tukemalla ydinaseetonta Pohjolaa, ei asevarustelulla.

Teksti: Kati Juva

Kuvan golfpallon kaltaisessa rakennuksessa on tutka, jolla etsitään taivaalta ulkovaltojen ohjuksia ja raketteja USA:n sotilastukikohdassa Thulessa (Pituffkin) Grönlannissa. ”Pallotaloja” on tukikohdassa useita.

Kuva: Wikimedia Commons / JoAnne Castagna, U.S. Army Corps of Engineers, New York District