Uusi mielipidekysely: Suomalaiset vastustavat ydinasekiellon purkamista

Uusi YouGovin tekemä mielipidekysely osoittaa, että suomalaisista enemmistö vastustaa edelleen ydinaseiden sijoittamista Suomeen. Tulokset julkaistiin 8. kesäkuuta 2026.

Ydinenergialaki (1987) on tähän saakka kieltänyt ydinräjähteiden maahantuonnin, valmistamisen, hallussapidon ja räjäyttämisen Suomen alueella. Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä lain muuttaminen siten, että tämä este poistetaan.

Suomi liittyi Natoon vuonna 2023. Hallitus väittää nyt vanhan lain ydinaseita koskevan pykälän rajoittavan täysimääräistä Nato-jäsenyyttä. Väite on laajasti kiistetty, sillä Nato-sopimuksessa – liittokunnan oikeudellisessa perustassa – ei mainita ydinaseita, ja Nato-mailla on erilaisia linjauksia useista kiistanalaisista aseista, kuten henkilömiinoista ja rypäleaseista, ilman että tämä on haitannut liittokunnan toimintaa.

Vaikka suomalainen yleinen mielipide tukee laajasti Nato-jäsenyyttä, se vastustaa ydinaseita ja erityisesti niiden sijoittamista Suomen maaperälle.

Tutkimuslaitos YouGovin ydinaseiden vastaiselle ICAN-liikkeelle äskettäin tekemä mielipidekysely vahvistaa tämän: vain 18 prosenttia kannattaa ydinaseiden sijoittamista Suomeen, kun taas 58 prosenttia vastustaa sitä. Naiset ovat selvästi kriittisempiä ydinaseiden sijoittamista kohtaan, 70 prosenttia vastustaa.

Kati Juva Suomen ydinaseiden vastaisesta kampanjasta ICANista on huolissaan siitä, että lainmuutos vie Suomen kansanvaltaisesti valitulta eduskunnalta jatkossa mahdollisuuden päättää, tuodaanko Suomeen jossain tilanteessa ydinaseita. Jos ydinaseiden kielto poistetaan laista, seuraa tästä merkittävä riski, ettei suomalaisilta enää kysytä, mitä aseita esimerkiksi Yhdysvalloille DCA-sopimuksen mukaan luovutetuille varastoalueille tai lentokentille tuodaan.

”Suomalaisten enemmistö ei kannata ydinaseita, eikä niiden sijoittamista Suomeen. Ydinasekielto Suomen alueella tulee säilyttää laissa”, toteaa Juva.

Kansalaisjärjestöjen ja ydinaseiden vastustajien koalitio, mukaan lukien ICAN Finland, Suomen Pugwash ja kaikki suomalaiset rauhanjärjestöt sekä useimmat humanitaarisesta avustustoiminnasta vastaavat järjestöt, vastustavan lain muuttamista. Järjestöt kuten monet muutkin lausunnon antajat korostavat, ettei Suomella ole operatiivista tarvetta ydinaseille alueellaan.

Nobelin rauhanpalkinnon työstään saaneen kansainvälisen ICANin toiminnanjohtaja Melissa Parke toivookin, että Suomen kansanedustajat hylkäisivät esityksen: ”Suomen ydinenergialain ydinräjähteiden kielto ei ole jäänne menneisyydestä. Se on myös tärkeä tunnustus sille, että turvallisuus perustuu kansainväliseen oikeuteen ja sääntöpohjaiseen järjestykseen, joka suojaa pieniä valtioita. Perustelut lain muuttamiselle ovat virheellisiä, kuten Ukrainan sota osoittaa. Venäjä on esittänyt ydinaseuhkauksia neljän vuoden ajan, mutta ei ole saanut aikaan antautumista, eikä uhkauksilla ole saavutettu sotilaallista etua. Ydinaseet eivät ole sodankäynnin väline.”

Tukholman rauhantutkimuslaitoksen Siprin tutkijat ovat todenneet, että koska Suomi sijaitsee vain 160 kilometrin päässä yhdestä Venäjän ydinsukellusveneiden merkittävimmästä tukikohdista, lain muutos ja sen myötä mahdollisuus, että Suomeen voidaan sijoittaa ydinaseita, voi madaltaa Venäjän kynnystä ennaltaehkäiseviin iskuihin. Toisin sanoen se voi tehdä mahdollisessa Nato–Venäjä-konfliktissa Suomesta ydinaseiden maalin tilanteessa, jolloin jännitteet ovat jo historiallisen korkealla.

YouGov on kansainvälinen markkinatutkimus- ja analytiikkayhtiö, joka kerää tietoa ihmisten mielipiteistä, kulutustottumuksista ja arvoista.

Kuva: Mirko Grisendi / Pixabay

 

ICANin toiminnanjohtaja Melissa Parke: Eduskunnan on sanottava ei ydinaseita koskevan lain muuttamiselle

Julkaisemme alla ICANin toiminnanjohtajan Melissa Parken tekstin, jota Helsingin Sanomat ei julkaissut.

Suomen kansanedustajat äänestävät pian siitä, kumotaanko ydinaseet Suomessa kieltävä laki. Ehdotus tulee hylätä. Ydinaseiden salliminen ei tekisi Suomesta turvallisempaa. Se tekisi Suomesta ydinaseiden kohteen.

Lakimuutoksen perustelu ydinpelotteen tarpeellisuudesta on virheellinen, kuten Ukrainan sota osoittaa. Venäjä on neljän vuoden ajan uhannut käyttää ydinaseita, mutta tämä ei ole pelottanut Ukrainaa antautumaan, eikä Venäjä ole saanut siitä mitään sotilaallista etua.

Ydinaseet eivät ole sodankäynnin välineitä. Alueiden valtaaminen vaatii tavanomaisia joukkoja, ja tässä Nato on Venäjään nähden ylivoimainen. Venäjän epätoivoinen ydinuhkailu on pelotellun, ei pelottelevan valtion käyttäytymistä.

Suomen hallituksen esitys on tulkittu yritykseksi liittyä Ranskan ennakoivan pelotteen aloitteeseen, joka mahdollistaisi ranskalaisten ydinkärkien tuomisen Suomen maaperälle. Tätä perustellaan sillä, että järjestely monimutkaistaisi Venäjän suunnittelua. Historia ei tue tätä: Venäjä vain laajentaisi kohdeluetteloaan kattamaan kaikki mahdolliset ydinkohteet. Suomesta ei tulisi turvasatamaa vaan yksi kohde lisää.

Venäjä tuomitaan laajasti ydinaseilla uhkailevana maana sen esitettyä näitä uhkauksia hyökättyään Ukrainaan. Kun Suomi reagoi tähän omaksumalla saman ydinaseita suosivan logiikan, tämän tuomion merkitys häviää. Suomi legitimoisi juuri ne aseet, joiden se kokee uhkaavan itseään.

Mietitäänpä, millä tässä rakennetaan pelotetta. Ydinpelote edellyttää uskottavaa valmiutta uhrata valtavia määriä siviilejä. Kansainvälisen rikostuomioistuimen syytteeseen asettama presidentti Putin ei ole osoittanut juurikaan pidättyvyyttä siviilien uhraamiselle Ukrainan sodan aikana. Tekisivätkö Suomen pääministeri ja Ranskan presidentti samoin? Ja uhraisiko Ranska todella Pariisin Helsingin vuoksi?

Suomen laki ydinaseiden kieltämisestä ei ole muinaisjäänne. Se on työtä vaatinut tunnustus siitä, että turvallisuus perustuu kansainväliseen oikeuteen ja sääntöpohjaiseen järjestelmään, jotka suojelevat pienempiä valtioita. Suomen eduskunnan tulisi puolustaa sitä.

Teksti: Melissa Parke 

International Campaign to Abolsh Nuclear Weapons (ICAN, Nobelin rauhanpalkinto 2017) toiminnanjohtaja. 

Melissa Parke on toiminut Australian kehitysministerinä ja työskennellyt YK:n tehtävissä Gazassa, Kosovossa, New Yorkissa ja Libanonissa.

Suomentanut: Kati Juva
Kuva: ICAN, icanw.org

Ydinsulkusopimus – ydinasevalvonnan kulmakivi vai hukattu mahdollisuus

New Yorkissa kokoontuu parhaillaan ydinsulkusopimuksen (NPT, Nuclear Non-Proliferation Treaty) tarkastelukonferenssi (RevCon). Niitä pidetään viiden vuoden välein, ja välivuosina niihin valmistaudutaan (PrepCom).

Odotukset kokoukselle ovat varsin matalat. Kokouksissa ei ole pitkään aikaan saatu aikaan edes yhteistä julkilausumaa. Kiristynyt maailmanpoliittinen ilmapiiri ja kiihtyvä ydinasevarustelu heikentävät mahdollisuuksia mihinkään konkreettisiin toimiin ydinaseiden uhan vähentämiseksi. Silti suurvaltojen johtajat puhuvat NPT:sta ydinasevalvonnan kulmakivenä ja pitävät YK:ssa kauniita puheita ydinaseettoman maailman puolesta.

NPT:n synty

Toisen maailmansodan jälkeen, kun Yhdysvallat oli tuhonnut kaksi japanilaista kaupunkia atomipommeilla, Neuvostoliitto tehnyt onnistuneen ydinkokeen vuonna 1949 ja Britannia, Ranska ja Kiina olivat liittyneet ydinasekerhoon 1960-luvun alkuun mennessä, maailma havahtui hallitsemattoman ydinsodan uhkaan.

Neuvottelut ydinasevarustelukierteen hillitsemiseksi ja ydinaseriisunnan aikaansaamiseksi käynnistyivät YK:ssa 1960-luvulla. Erityisesti jo ydinaseet hankkineiden maiden intressissä oli, etteivät enää useammat maat hankkisi niitä. Toisaalta suurin osa maailman maista ja kansalaisista toivoi ydinaseriisuntaa.

Ydinsulkusopimus solmittiin vuonna 1968 ja se astui voimaan 1970. Sopimus perustuu kolmeen periaatteeseen eli pilariin:
• Muut kuin ne (edellä mainitut) viisi maata, jotka olivat tehneet onnistuneen ydinkokeen ennen sopimuksen solmimista, sitoutuvat olemaan hankkimatta ydinaseita.
• Palkintona tästä sopimus takaa kaikille allekirjoittajille oikeuden ja tukea ydinenergian käyttöön, ja kaikki maat sitoutuvat kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n valvontaan (toinen pilari).
• Kolmantena pilarina osapuolet sitoutuvat käymään hyvässä uskossa neuvotteluja ydinasekilpailun pikaiseen lopettamiseen ja ydinaseriisuntaan liittyvistä tehokkaista toimenpiteistä sekä tarkan ja tehokkaan kansainvälisen valvonnan alaisena tapahtuvaa yleistä ja täydellistä aseidenriisunnasta koskevasta sopimuksesta.

Ydinsulkusopimus puhuu ydinaseiden hallinnasta, ei sijoituksesta. Tästä syystä jo sitä solmittaessa katsottiin, ettei NPT kiellä ydinaseiden sijoittamista muihin maihin, jos määräysvalta niiden käytöstä pysyy ydinasevaltiolla. Näiden maiden lentäjät kyllä voivat kuljettaa niitä kohteisiinsa.

Vuoden 1995 tarkastelukongressissa sovittiin, että NPT on jatkossa voimassa pysyvästi. Näin ollen mitään aikatauluja sen velvoitteiden toteuttamiselle ei ole. Ydinaseriisunta voidaan kokous kokoukselta siirtää eteenpäin vain kauniina tavoitteena.

Miten meni niin kuin omasta mielestä

Ydinsulkusopimuksen ulkopuolelle jäivät Intia, Israel ja Pakistan, jotka kaikki hankkivat itselleen oman ydinaseen. Erityisesti Intia voimakkaasti kritisoi sopimusta epäreiluna. Pohjois-Korea on sittemmin eronnut sopimuksesta ja hankkinut ydinaseen. On hyvin mahdollista, että ilman sopimusta vielä useammat maat olisivat hankkineet oman pomminsa. Ainakin Argentiinalla, Brasilialla, Libyalla ja Ruotsilla on ollut oma ydinaseohjelmansa. Etelä-Afrikka purki jo rakennetun ydinpommin vuonna 1989.

Toinen pilari on pitänyt hyvin: ydinenergia on laajassa käytössä ympäri maailmaa, ja IAEA valvoo näitä voimaloita. Haasteena on tietenkin paitsi se, että kaikki ydinvoimalat tuottavat materiaalia ydinpommeihin (mistä Irania on epäilty), myös ydinvoimaloiden haavoittuvuus konflikteissa kuten Ukrainan Zaporižžjassa.

Sen sijaan NPT:n kolmas pilari – neuvottelut ydinaseriisunnasta – ei koskaan toteutunut. Kaikki viisi ydinasevaltiota ryhtyivät pitämään ydinsulkusopimusta osoituksena siitä, että heillä on laillinen oikeus pitää ydinaseita. Tämän piti olla väliaikainen tilanne (tavoitteena ydinaseriisunta), mutta se on muuttunut pysyväksi olotilaksi. Sopimus oli alun perinkin epätasa-arvoinen – joillakin mailla saa olla ydinaseita ja toisilta ne kielletään. Kun ydinasevallat eivät ole kyenneet ydinaseriisuntaan, pitävät monet nykyistä tilannetta kohtuuttomana. Ydinaseettomat maat ovat toteuttaneet sopimuksen velvoitteet, ydinasevaltiot eivät.

Ydinasekieltosopimus TPNW

Tämä turhautuminen ydinsulkusopimuksen lukkiutumiseen ja ydinaseriisunnan pysähtymiseen sai ydinaseettomat maat ja kansalaistoimijat ajamaan uutta sopimusta, joka kieltäisi ydinaseet kaikilta. Vuonna 2017 solmittiinkin ydinasekieltosopimus (Treaty to Prohibit Nuclear Weapons, TPNW), joka astui voimaan 2021. Sen on allekirjoittanut 99 valtiota, eli suurin osa maailman maista. Ydinasevallat tai Nato-maat eivät ole mukana. Tämä sopimus kohtelee kaikkia osapuolia tasavertaisesti ja ottaa huomioon myös pommitusten ja ydinkokeiden uhrien näkökulman. TPNW ei ole ristiriidassa NPT:n kanssa kuten jotkut väittävät, mutta on se toki ristiriidassa Naton ydinpelotteen kanssa.

NPT tänään

Ydinsulkusopimus on ainoa merkittävä voimassa oleva ydinaseita rajoittava sopimus. Sen lisäksi on olemassa erinäisiä sopimuksia ydinaseettomista vyöhykkeistä sekä ydinkokeista.

NPT:n hyödyllisyyden tämän hetken maailmassa voi kuitenkin jopa kyseenalaistaa. Ydinasevaltiot perustelevat laillista oikeuttaan ydinaseisiin juuri ydinsulkusopimuksella, kun ydinasekieltosopimus pyrkii tekemään niistä laittomia kaikkialla. NPT-kokouksissa suurvaltojenkin johtajat sanovat tavoitteena olevan ydinaseeton maailma, mutta yhtään konkreettista askelta tähän suuntaan ei ole tehty vuosikymmeniin.

Ydinaseiden leviämisen estäminenkin on vastatuulessa. Euroopassa on heitetty ajatuksia yksittäisten maiden, tai yhteispohjoismaisesta, ydinaseesta. Moni maa on innoissaan liittymässä Ranskan eteen työnnettyyn ydinpelotteeseen – jossa päätösvalta pysyisi yksinomaan Ranskalla. Osa näistä suunnitelmista olisi toteutuessaan NPT:n vastaisia ja edellyttäisi sopimuksesta irtautumista. Tiukasti Ranskan käsissä olevaan pelotteeseen osallistuminen ei välttämättä olisi ristiriidassa NPT:n kanssa. Joka tapauksessa kaikki nämä ”europommi”-suunnitelmat heikentävät NPT:n uskottavuutta ydinaseettomien maiden silmissä.

Missä ollaan ja miten tästä eteenpäin

Kun eurooppalaiset maat katsovat, että heidän turvallisuutensa edellyttää lisää ja laajemmalle sijoitettuja ydinaseita, ja toisaalta kaksi ydinasevaltiota (Israel ja Yhdysvallat) iskevät laittomasti ydinsulkusopimukseen kuuluvaan maahan väittäen estävänsä sen ydinaseohjelman (josta ei ole varmaa näyttöä), vaikuttaa tämä hyvin tekopyhältä.

Tässä tilanteessa on ymmärrettävää, että Iranin lisäksi omaa ydinasetta pohtivat Saudi-Arabia, Egypti, Etelä-Korea ja Japani.

Euroopan ydinasevarustelu, jossa Suomikin nyt on mukana, ja NPT:n rapautuminen tekevät maailmasta entistä turvattomamman. Mitä enemmän ja mitä laajemmalla ydinaseita on, sitä todennäköisempää on, että niitä käytetään – tarkoituksella, väärinkäsityksen vuoksi tai vahingossa. On muistettava, että ajan kuluessa alhainen ydinsodan syttymisen riski kumuloituu. Vaikka kunakin vuonna sodan syttymisen riski olisi vain 0,1 %, niin sadassa vuodessa ydinsodan todennäköisyys olisi jo 10 %. Tällaista on täysin mahdotonta hyväksyä.

Siksi ydinasevaltioilta on vaadittava aitoa sitoutumista ydinsulkusopimuksen tavoitteeseen täydellisestä ydinaseriisunnasta sekä edistettävä ydinasekieltosopimusta. NPT on nähtävä välivaiheena kohti ydinaseetonta maailmaa, ei status quon varmistajana.

Teksti: Kati Juva