Pelote on uskomus

Helsingissä käytiin 7.4. oivallinen, Rosebud Booksin ja ICAN Finlandin järjestämä keskustelu otsikolla Ydinpelote – uho vai tuho? Puhujina olivat ICANin toinen koordinaattori, lääkäri Kati Juva, Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasstrategian dosentti Mika Kerttunen ja SPR:n oikeudellinen asiantuntija Jani Leino. Keskustelua johdatteli ylilääkäri Hanna Nohynek.
Myös yleisö oli aktiivista. Johtopäätös oli selvä: Ydinaseet eivät tuo turvaa ja ydinpelote on uskomus, ei näyttöön perustuva tosiasia.
Keskustelu löytyy Youtubesta.

Alla Mika Kerttusen tapahtumassa pitämä alustus.

Johdatus peloteajatteluun

Pelote ei ole mikään yksittäinen suorituskyky tai asejärjestelmä, jolla on jokin kyky, tuhansien kilometrien lentorata tai tuhoava hyötykuorma. Pelote on oletetun vastustajan mielentila, joka aikaansaa päätöksen olla tekemättä jotain, mitä uskomme sen aikovan tehdä, mutta emme halua sen tekevän. Tällaista ei-toivottua toimintaa olisi esimerkiksi hyökkäys, ensi-isku tai jonkin muun erityisen ase- tai muun väkivaltaisen tai haitallisen vaikutuksen kohdistaminen tärkeään kohteeseen.

Kustannusten näkökulmasta katsottuna pelote perustuu laskelmoinnin tulokseen. Siis laskelmaan, että uskotusta, ei-toivottavasta käyttäytymisestä pidättäytymisen kustannukset ovat pienemmät kuin tällaisen toiminnan seuraukset. Peloteteoriassa puhutaankin esto- tai kieltopelotteesta sekä rankaisupelotteesta.

Kieltopelote toimii, jos oletettu vastustaja on päätellyt tavoitteidensa saavuttamisen olevan joko mahdotonta tai liian kallista. Rankaisupelote puolestaan perustuu ei-toivotusta käyttäytymisestä seuraavaan rankaisuun, esimerkiksi kostoon. Rankaisua pidetäänkin usein, joskin virheellisesti, itse pelotteena. Tosiasiassa pelote on pettänyt, jos rankaisuun joudutaan turvautumaan.

Yksilötasolla pelotteen voidaan hyvinkin arvioida toimivan, ainakin silloin tällöin. Ajaessamme autoa hiljennämme vaistomaisesti nopeutta, jos näemme poliisin. Poliisi sinänsä ei meitä pelota tai estä ajamasta ylinopeutta aika ajoin. Sen sijaan haluamme välttää poliisin ja oikeusjärjestelmän hyvin todennäköisesti meille kohdistamaa rankaisua, rikemaksua, sakkoa, ajokortin menetystä tai jopa vankeutta.

Pelotteen toimivuuden kannalta oleellinen kysymys onkin, kuinka todennäköinen ja uskottava tämä estäväksi tai rankaisevaksi ajateltu toimenpide on. Kansainvälisissä suhteissa ja ydinasepolitiikassa todennäköisyys on huomattavan epämääräistä. Kahden oletetun tai tosiasiallisen vastustajan laskelmat toistensa käyttäytymisestä perustuvat epätäydelliseen kommunikaatioon ja ymmärrykseen. Kuinka hyvin tiedämme, mitä toinen osapuoli aikoo? Mitä tiedämme toisen osapuolen laskelmoinnista, mielenliikkeistä, päätöksenteon perusteista? Mitkä kustannukset ovat toiselle osapuolelle liian suuria kussakin tilannemallissa? Kuinka laskelmoivia ja kustannusrationaalisia olemme, kun kiire ja asian tärkeys tai ryhmäpaine painavat päälle?

Ydinasepelote Suomen sotilaalliseksi puolustamiseksi

Alkuvuodesta 2026 Suomen hallitus esitti puolustusministeri Antti Häkkäsen suulla esityksen ydinenergialain 4§:n ja 69 §:n sekä rikoslain 34 luvun 6 §:n muuttamisesta. Lakiesityksessä ”esitetään, että ydinräjähteen tuominen Suomeen tai sen kuljettaminen, toimittaminen tai hallussapito Suomessa olisi jatkossa mahdollista, jos se liittyy Suomen sotilaalliseen puolustukseen, Naton yhteiseen puolustukseen tai puolustusyhteistyöhön”. Esityksen sanotaan perustuvan tarpeeseen maksimoida Suomen turvallisuus vaikeasti ennakoitavassa turvallisuusympäristössä. Laki- (ja politiikka-) muutoksen sanotaan myös parantavan ennaltaehkäisevää pelotetta, ja sen tarkoituksena on estää sotilaallisen voiman käyttö Suomea ja koko liittokuntaa vastaan. (Lausuntopyyntö VN/7624/2026)

Miten siis ydinase voi estää sotilaallisen voiman käyttöä Suomea vastaan? Mikä pelotevaikutus ydinaseella saadaan venäläiseen strategiseen ajatteluun, jos ja kun ajattelemme Venäjällä olevan aikomus kohdistaa sotilaallista voimaa Suomea vastaan?

Ydinase ei sinänsä estä sotilaallisen voiman käytön, hyökkäyksen, aloittamista. Ydinaseen käytöllä venäläisiä joukkoja tai muita voimavaroja vastaan voidaan ajatella estettävän venäläisiä saavuttamasta tavoitteitaan. Toisaalta voimme ajatella kohdistavamme ydinaseella kostoiskun tällaisen hyökkäyksen jo alettua. Molempien tilannemallien, tavoitteiden saavuttamisen estämisen tai rankaisun, voidaan ajatella ehkäisevän venäläisten hyökkäyksen. Näin siis teorian näkökulmasta.

Kuinka todennäköistä on, että Suomi, Pohjoismaat, Ranska, Yhdysvallat tai Nato liittokuntana käyttäisi ydinasetta Suomen sotilaalliseksi puolustamiseksi? Missä tilannemalleissa – Kaakonkulman läpimurrossa, Ahvenanmaan valtaamisessa tai Perämeren pohjukan tai Norjanmeren rannikon saavuttamisessa – oltaisiin valmiita käyttämään ydinasetta?

Palaamme uskomuksiin uskottavuudesta. On selvää ja uskottavaa, että Suomi yksin tai yhdessä liittolaistensa kanssa puolustautuisi Venäjän hyökkäykseltä – tämähän on Suomen turvallisuuspolitiikan tärkein lähtökohtaoletus. Uskottava puolustus tarkoittaakin puolustautumisen lisäksi suurella todennäköisyydellä aikaan saatavia tuloksia, tappiota hyökkääjälle ja torjuntavoittoja puolustajalle. Tavanomaisen puolustuksen uskottavuus on niin omassa kuin vastapuolen ajattelussa huomattavasti tärkeämpi tekijä kuin ydinase. Suomi ei ole kenellekään ydinaseen käytöstä päättävälle taholle niin tärkeä toimija tai alue, että ydinsota aloitettaisiin täällä. Venäjän ydinasepelotteen voisi myös uskoa hillitsevän laukaisunappimme painamista.

Hallituksen lakiesityksen ajatus Suomen turvallisuuden maksimoimiseksi ydinaseen turvin perustuu lausumattomiin oletuksiin. Ilmiselvästi pelotteen uskotaan toimivan yleisellä tasolla, mutta myös Suomen tilanteessa Venäjää vastaan. Oletuksena on, että suomalainen tai liittolaisten ydinasepelote onnistuu pelottamaan venäläisiä Suomen tilannemalleissa. Hallitus näyttää myös uskovan rajoitettuun ydinaseen käyttöön ja erityisesti rajoitetun ydinsodan mahdollisuuteen Venäjää vastaan, tai pikemminkin: Venäjän kanssa. Siis että voimme kieltää/ehkäistä tai rankaista Venäjää ydinaseen käytöllä ilman eskalaatiota tai sen suurempia seuraamuksia. Ylipäätään hallituksen esitys uskoo ydinaseeseen käyttökelpoisena aseena.

Ydinaseriippuvuuden lisääminen heikentää yleistä, maailmanlaajuista turvallisuutta. Suomen sotilaallisen puolustuksen nojautuminen ydinasepelotteeseen aliarvioi tavanomaisen puolustuksemme uskottavuutta, ja siten pikemminkin alistaa maamme puolustuksen epäilevien spekulaatioiden kohteeksi ja virheellisten uskomusten lähteeksi kuin vahvistaa turvallisuuttamme.

Mika Kerttunen

valtiotieteen tohtori, ye-evl (evp.)
Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasstrategian dosentti
Ruotsin kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian jäsen

Allekirjoita vetoomus Ei ydinaseita Suomeen! – Inga kärnvapen i Finland!

ICAN Finlandin adressissa vedotaan ydinaseettoman Suomen puolesta. Asialla on erityisen kova kiire, sillä puolustusministeriö haluaa viedä lakiuudistuksen läpi hyvin nopealla aikataululla.

Suomen nyt voimassa oleva ydinenergialaki kieltää ydinräjähteiden maahantuonnin samoin kuin niiden valmistamisen, hallussapidon ja räjäyttäminen Suomessa. Lain kokonaisuudistus on tarpeen ydinvoiman sääntelyn täsmentämiseksi. Aiemmissa luonnoksissa ydinaseiden kielto on ollut tarkoitus säilyttää ennallaan. Nyt hallitus esittää yllättäen kaikkien ydinaseisiin liittyvien rajoitusten poistamista. Tämä on vaarallista ja edesvastuutonta.
Muutos olisi merkittävä käänne Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tähän asti Suomi on pyrkinyt vähentämään kansainvälisiä jännitteitä ja edistämään ydinaseriisuntaa. Jo teoreettinen mahdollisuus ydinaseiden sijoittamisesta Suomeen heikentää Suomen turvallisuutta.

Käythän allekirjoittamassa täällä:

Ei ydinaseita Suomeen! Inga kärnvapen i Finland!

Ydinaseet ovat joukkotuhoaseita, jotka eivät erottele sotilaita ja siviilejä toisistaan. Yksikin ydinkärki voi tappaa satojatuhansia, jopa miljoonia ihmisiä kerralla ja vaurioittaisi ympäristöä ennennäkemättömästi. Rajoitetustakin ydinsodasta seuraisi ydintalvi, joka heikentää ruoan tuotantoa ja aiheuttaisi mittavaa tuhoa maapallon eläimistölle ja kasvistolle. Ruokapulan seurauksena jopa miljardeja ihmisiä uhkaa nälkäkuolema.

Suomen voimassa oleva ydinenergialaki kieltää ydinräjähteiden maahantuonnin samoin kuin niiden valmistamisen, hallussapidon ja räjäyttäminen Suomessa. Lain kokonaisuudistus on tarpeen ydinvoiman sääntelyn täsmentämiseksi. Aiemmissa luonnoksissa ydinaseiden kielto on ollut tarkoitus säilyttää ennallaan. Nyt hallitus esittää yllättäen kaikkien ydinaseisiin liittyvien rajoitusten poistamista. Tämä on vaarallista ja edesvastuutonta.

  • Muutos olisi merkittävä käänne Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tähän asti Suomi on pyrkinyt vähentämään kansainvälisiä jännitteitä ja edistämään ydinaseriisuntaa.
  • Kaikissa muissa Pohjoismaissa on selkeät poliittiset linjaukset siitä, ettei niihin saa tuoda tai sijoittaa ydinaseita rauhan aikana. Nato-maa Islannin lainsäädäntö kieltää ydinaseet kaikissa tilanteissa. Mikäli ydinenergialaista poistetaan ydinaseiden kielto, olisimme selkeästi eri tilanteessa kuin muut Pohjoismaat.
  • Kun Suomi liittyi Natoon ja solmi sen jälkeen Yhdysvaltojen kanssa erillisen kahdenvälisen DCA-puolustusyhteistyösopimuksen, ei näihin sopimuksiin tehty varaumia ydinaseiden osalta. Tätä perusteltiin nykyisessä ydinenergialaissa olevalla ydinaseiden kiellolla. Kiellon ei katsottu olevan ristiriidassa sopimusten kanssa. Mikäli ydinasekielto kumotaan, antaisimme esimerkiksi Yhdysvalloille mahdollisuuden (DCA:n kautta) sijoittaa ydinaseita Suomen alueella oleviin tukikohtiinsa. Emme voisi tietää onko Yhdysvaltojen hävittäjissä Suomen lentokentillä ydinaseita vai ei, koska Yhdysvaltojen  ei  tarvitsisi niistä edes ilmoittaa. Vaikka Ranska on nyt ehdottanut ydinasepelotteensa laajentamista eurooppalaisille kumppaneille, päätösvalta ydinaseiden käytöstä säilyy kuitenkin yksinomaan Ranskalla.
  • Jo teoreettinen mahdollisuus ydinaseiden sijoittamisesta Suomeen heikentää Suomen turvallisuutta, koska tällöin olisimme entistä varmemmin toisen osapuolen mahdollisen ydinaseiskun kohteena.
  • Ydinpelote on epävakaa rakennelma. Se perustuu oletukseen päättäjien rationaalisuudesta  ja oikeasta tilannearviosta. Inhimillisiä erehdyksiä ja virhearvioita voi tapahtua. Ydinsota on dokumentoidusti  ollut vähällä syttyä tahattomasti myös teknisen virheen tai väärinkäsityksen seurauksena. Mitä enemmän ja mitä laajemmalla ydinaseita on, sitä suurempi on riski, että niitä jonain päivänä käytetään.

Ydinaseita ei pidä normalisoida. Vaikka nyt ei ole esitetty  ydinaseiden sijoittamista Suomeen, tekee jo kiellon poistaminen ja ydinaseiden kauttakulun salliminen ydinaseista merkittävän osan Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Päinvastoin, Suomen tulee vähentää riippuvuutta ydinaseista ja edistää ydinaseriisuntaa diplomatian keinoin, sen sijaan että sallimme ydinaseet Suomessa ja osallistumme ydinsotaharjoituksiin. Tavoitteena tulee olla ydinaseeton maailma.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että ydinenergialain pykälä ydinräjähteiden maahantuonnin, sijoittamisen ja kuljettamisen osalta pidetään voimassa.

Kärnvapen är massförstörelsevapen som inte skiljer mellan soldater och civila. En enda kärnstridsspets kan döda hundratusentals, till och med miljoner människor på en gång och orsaka oöverträffade skador på miljön. Även ett begränsat kärnvapenkrig skulle förorsaka en kärnvapenvinter, som skulle försvaga livsmedelsproduktionen och orsaka omfattande förstörelse av jordens djur- och växtliv. Som en följd av livsmedelsbristen skulle miljarder människor hotas av svält.

Finlands gällande kärnenergilag förbjuder import av kärnsprängämnen liksom tillverkning, innehav och sprängning av dessa i Finland. En total översyn av lagen är nödvändig för att precisera regleringen av kärnkraft. I tidigare utkast har man haft för avsikt att behålla förbudet mot kärnvapen oförändrat. Nu föreslår regeringen överraskande att alla restriktioner som rör kärnvapen ska avskaffas. Detta är farligt och oansvarigt.

  • Förändringen skulle innebära en betydande vändning i Finlands utrikes- och säkerhetspolitik. Hittills har Finland strävat efter att minska internationella spänningar och främja kärnvapennedrustning.
  • I alla andra nordiska länder finns tydliga politiska riktlinjer om att kärnvapen inte får föras in eller placeras i landet under fredstid. I Island, som är medlem i Nato, förbjuder lagstiftningen kärnvapen i alla situationer. Om förbudet mot kärnvapen tas bort från kärnenergilagen skulle vi befinna oss i en helt annan situation än de övriga nordiska länderna.
  • När Finland anslöt sig till Nato och därefter ingick ett separat bilateralt DCA-försvarsavtal med USA, gjordes inga förbehåll avseende kärnvapen i dessa avtal. Detta motiverades med det förbud mot kärnvapen som finns i den nuvarande kärnenergilagen. Förbudet ansågs inte stå i strid med avtalen. Om kärnvapenförbudet upphävs skulle vi till exempel ge USA möjlighet (genom DCA-avtalet) att placera kärnvapen på sina baser på finskt territorium. Vi skulle inte kunna veta om det finns kärnvapen i USA:s stridsflygplan på finska flygplatser, eftersom USA inte ens skulle behöva anmäla dem. Även om Frankrike nu har föreslagit att utvidga sitt kärnvapenavskräckningsmedel till europeiska partnerländer, skulle beslutsrätten om användningen av kärnvapen ligga uteslutande hos Frankrike.
  • Redan den teoretiska möjligheten att placera kärnvapen i Finland försvagar Finlands säkerhet, eftersom vi då med ännu större säkerhet skulle bli måltavla för en eventuell kärnvapenattack från en annan part.
  • Kärnvapenavskräckning är en ostabil konstruktion. Den bygger på antagandet att beslutsfattarna är rationella och gör korrekta bedömningar av situationen. Mänskliga misstag och felbedömningar kan inträffa. Det finns dokumenterade fall där ett kärnvapenkrig har varit nära att bryta ut oavsiktligt, även till följd av tekniska fel eller missförstånd. Ju fler och ju mer utbredda kärnvapen det finns, desto större är risken att de en dag kommer att användas.

Kärnvapen får inte normaliseras. Även om det för närvarande inte finns några planer på att placera kärnvapen i Finland, innebär ett upphävande av förbudet och tillåtandet av transportering av kärnvapen redan att kärnvapen blir en betydande beståndsdel av Finlands säkerhetspolitik. Tvärtom bör Finland minska sitt beroende av kärnvapen och främja kärnvapennedrustning med diplomatiska medel, istället för att tillåta kärnvapen i Finland och delta i kärnvapenövningar. Målet bör vara en kärnvapenfri värld.

Vi undertecknade kräver att bestämmelsen i kärnenergilagen om import, placering och transport av kärnsprängämnen bibehålls.

7.4.2026 Keskustelu ydinpelotteesta • Helsinki

ICAN Finland -verkoston koordinaattori Kati Juva, tutkijatohtori Mika Kerttunen ja SPR:n oikeudellinen neuvonantaja Jani Leino keskustelevat tulenpalavan ajankohtaisesta aiheesta, ydinaseista. Juontaa THL:n ylilääkäri, professori Hanna Nohynek.
Kati Juvan kirja Ydinaseet vaarantavat terveytesi löytyy täältä.

Aika: Tiistai 7.4. kello 17–19
Paikka: Rosebud Postitalo (käynti Elielinaukion puolelta)

Keskustelun voi myöhemmin katsoa Rosebudin Postitalo Lava -kanavalla Youtubessa.