Helsingissä käytiin 7.4. oivallinen, Rosebud Booksin ja ICAN Finlandin järjestämä keskustelu otsikolla Ydinpelote – uho vai tuho? Puhujina olivat ICANin toinen koordinaattori, lääkäri Kati Juva, Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasstrategian dosentti Mika Kerttunen ja SPR:n oikeudellinen asiantuntija Jani Leino. Keskustelua johdatteli ylilääkäri Hanna Nohynek.
Myös yleisö oli aktiivista. Johtopäätös oli selvä: Ydinaseet eivät tuo turvaa ja ydinpelote on uskomus, ei näyttöön perustuva tosiasia.
Keskustelu löytyy Youtubesta.
Alla Mika Kerttusen tapahtumassa pitämä alustus.
Johdatus peloteajatteluun
Pelote ei ole mikään yksittäinen suorituskyky tai asejärjestelmä, jolla on jokin kyky, tuhansien kilometrien lentorata tai tuhoava hyötykuorma. Pelote on oletetun vastustajan mielentila, joka aikaansaa päätöksen olla tekemättä jotain, mitä uskomme sen aikovan tehdä, mutta emme halua sen tekevän. Tällaista ei-toivottua toimintaa olisi esimerkiksi hyökkäys, ensi-isku tai jonkin muun erityisen ase- tai muun väkivaltaisen tai haitallisen vaikutuksen kohdistaminen tärkeään kohteeseen.
Kustannusten näkökulmasta katsottuna pelote perustuu laskelmoinnin tulokseen. Siis laskelmaan, että uskotusta, ei-toivottavasta käyttäytymisestä pidättäytymisen kustannukset ovat pienemmät kuin tällaisen toiminnan seuraukset. Peloteteoriassa puhutaankin esto- tai kieltopelotteesta sekä rankaisupelotteesta.
Kieltopelote toimii, jos oletettu vastustaja on päätellyt tavoitteidensa saavuttamisen olevan joko mahdotonta tai liian kallista. Rankaisupelote puolestaan perustuu ei-toivotusta käyttäytymisestä seuraavaan rankaisuun, esimerkiksi kostoon. Rankaisua pidetäänkin usein, joskin virheellisesti, itse pelotteena. Tosiasiassa pelote on pettänyt, jos rankaisuun joudutaan turvautumaan.
Yksilötasolla pelotteen voidaan hyvinkin arvioida toimivan, ainakin silloin tällöin. Ajaessamme autoa hiljennämme vaistomaisesti nopeutta, jos näemme poliisin. Poliisi sinänsä ei meitä pelota tai estä ajamasta ylinopeutta aika ajoin. Sen sijaan haluamme välttää poliisin ja oikeusjärjestelmän hyvin todennäköisesti meille kohdistamaa rankaisua, rikemaksua, sakkoa, ajokortin menetystä tai jopa vankeutta.
Pelotteen toimivuuden kannalta oleellinen kysymys onkin, kuinka todennäköinen ja uskottava tämä estäväksi tai rankaisevaksi ajateltu toimenpide on. Kansainvälisissä suhteissa ja ydinasepolitiikassa todennäköisyys on huomattavan epämääräistä. Kahden oletetun tai tosiasiallisen vastustajan laskelmat toistensa käyttäytymisestä perustuvat epätäydelliseen kommunikaatioon ja ymmärrykseen. Kuinka hyvin tiedämme, mitä toinen osapuoli aikoo? Mitä tiedämme toisen osapuolen laskelmoinnista, mielenliikkeistä, päätöksenteon perusteista? Mitkä kustannukset ovat toiselle osapuolelle liian suuria kussakin tilannemallissa? Kuinka laskelmoivia ja kustannusrationaalisia olemme, kun kiire ja asian tärkeys tai ryhmäpaine painavat päälle?
Ydinasepelote Suomen sotilaalliseksi puolustamiseksi
Alkuvuodesta 2026 Suomen hallitus esitti puolustusministeri Antti Häkkäsen suulla esityksen ydinenergialain 4§:n ja 69 §:n sekä rikoslain 34 luvun 6 §:n muuttamisesta. Lakiesityksessä ”esitetään, että ydinräjähteen tuominen Suomeen tai sen kuljettaminen, toimittaminen tai hallussapito Suomessa olisi jatkossa mahdollista, jos se liittyy Suomen sotilaalliseen puolustukseen, Naton yhteiseen puolustukseen tai puolustusyhteistyöhön”. Esityksen sanotaan perustuvan tarpeeseen maksimoida Suomen turvallisuus vaikeasti ennakoitavassa turvallisuusympäristössä. Laki- (ja politiikka-) muutoksen sanotaan myös parantavan ennaltaehkäisevää pelotetta, ja sen tarkoituksena on estää sotilaallisen voiman käyttö Suomea ja koko liittokuntaa vastaan. (Lausuntopyyntö VN/7624/2026)
Miten siis ydinase voi estää sotilaallisen voiman käyttöä Suomea vastaan? Mikä pelotevaikutus ydinaseella saadaan venäläiseen strategiseen ajatteluun, jos ja kun ajattelemme Venäjällä olevan aikomus kohdistaa sotilaallista voimaa Suomea vastaan?
Ydinase ei sinänsä estä sotilaallisen voiman käytön, hyökkäyksen, aloittamista. Ydinaseen käytöllä venäläisiä joukkoja tai muita voimavaroja vastaan voidaan ajatella estettävän venäläisiä saavuttamasta tavoitteitaan. Toisaalta voimme ajatella kohdistavamme ydinaseella kostoiskun tällaisen hyökkäyksen jo alettua. Molempien tilannemallien, tavoitteiden saavuttamisen estämisen tai rankaisun, voidaan ajatella ehkäisevän venäläisten hyökkäyksen. Näin siis teorian näkökulmasta.
Kuinka todennäköistä on, että Suomi, Pohjoismaat, Ranska, Yhdysvallat tai Nato liittokuntana käyttäisi ydinasetta Suomen sotilaalliseksi puolustamiseksi? Missä tilannemalleissa – Kaakonkulman läpimurrossa, Ahvenanmaan valtaamisessa tai Perämeren pohjukan tai Norjanmeren rannikon saavuttamisessa – oltaisiin valmiita käyttämään ydinasetta?
Palaamme uskomuksiin uskottavuudesta. On selvää ja uskottavaa, että Suomi yksin tai yhdessä liittolaistensa kanssa puolustautuisi Venäjän hyökkäykseltä – tämähän on Suomen turvallisuuspolitiikan tärkein lähtökohtaoletus. Uskottava puolustus tarkoittaakin puolustautumisen lisäksi suurella todennäköisyydellä aikaan saatavia tuloksia, tappiota hyökkääjälle ja torjuntavoittoja puolustajalle. Tavanomaisen puolustuksen uskottavuus on niin omassa kuin vastapuolen ajattelussa huomattavasti tärkeämpi tekijä kuin ydinase. Suomi ei ole kenellekään ydinaseen käytöstä päättävälle taholle niin tärkeä toimija tai alue, että ydinsota aloitettaisiin täällä. Venäjän ydinasepelotteen voisi myös uskoa hillitsevän laukaisunappimme painamista.
Hallituksen lakiesityksen ajatus Suomen turvallisuuden maksimoimiseksi ydinaseen turvin perustuu lausumattomiin oletuksiin. Ilmiselvästi pelotteen uskotaan toimivan yleisellä tasolla, mutta myös Suomen tilanteessa Venäjää vastaan. Oletuksena on, että suomalainen tai liittolaisten ydinasepelote onnistuu pelottamaan venäläisiä Suomen tilannemalleissa. Hallitus näyttää myös uskovan rajoitettuun ydinaseen käyttöön ja erityisesti rajoitetun ydinsodan mahdollisuuteen Venäjää vastaan, tai pikemminkin: Venäjän kanssa. Siis että voimme kieltää/ehkäistä tai rankaista Venäjää ydinaseen käytöllä ilman eskalaatiota tai sen suurempia seuraamuksia. Ylipäätään hallituksen esitys uskoo ydinaseeseen käyttökelpoisena aseena.
Ydinaseriippuvuuden lisääminen heikentää yleistä, maailmanlaajuista turvallisuutta. Suomen sotilaallisen puolustuksen nojautuminen ydinasepelotteeseen aliarvioi tavanomaisen puolustuksemme uskottavuutta, ja siten pikemminkin alistaa maamme puolustuksen epäilevien spekulaatioiden kohteeksi ja virheellisten uskomusten lähteeksi kuin vahvistaa turvallisuuttamme.
Mika Kerttunen
valtiotieteen tohtori, ye-evl (evp.)
Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasstrategian dosentti
Ruotsin kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian jäsen
