YK:n ydinaseet kieltävä sopimus astui voimaan 22.1.2021.
121 politiikan, tieteen ja kulttuurin vaikuttajaa kehottaa Suomen eduskuntaa ja hallitusta toimimaan ydinasekieltosopimukseen liittymisen puolesta.
”Ydinasekieltosopimuksesta oletetaan muodostuvan osa kansainvälistä lainsäädäntöä, joka asettaa normin myös sopimukseen kuulumattomille maille”, ICAN Finland -verkoston koordinaattori Kati Juva sanoo. ”Historiallisesti on todella merkittävää, että sopimus asettaa keskustelun keskiöön ydinaseiden katastrofaaliset humanitaariset seuraukset.”
”Laaja enemmistö suomalaisista kannattaa ydinaseiden kieltämistä, ja tavoite on myös kolmen hallituspuolueen ohjelmissa”, ICAN Finland -verkoston koordinaattori Claus Montonen toteaa. ”Suomi ei ole kuitenkaan mukana kieltosopimuksessa. Nyt on syytä liittyä tähän merkittävään aloitteeseen.”
Ydinasekieltosopimus (TPNW, Treaty on the Prohibition of Nuclear Weapons) on ensimmäinen kansainvälinen ydinaseet kokonaan kieltävä sopimus. Se kieltää ydinaseiden kehittämisen, testaamisen, tuottamisen, valmistamisen, kuljettamisen, hallussapidon, säilyttämisen, käytön tai käytöllä uhkailun, tai näissä avustamisen. Sopimukseen sitoutuneet valtiot eivät myöskään saa sallia ydinaseiden sijoittelua niiden alueelle.
”Ydinaseiden tuhovoima on uhka kaikelle elämälle. Sellaisen uhan ylläpitäminen on ristiriidassa vastuullisen ihmisyyden kanssa”, vetoomuksen allekirjoittanut arkkipiispa Tapio Luoma perustelee. Vetoomuksessa on mukana kansanedustajia ja europarlamentaarikoita, piispoja, järjestöjen johtajia, tutkijoita, urheilijoita ja taiteilijoita.
ICAN Finland on kansainvälisen ydinasekiellon puolesta työskentelevän ICAN (International Campaign to Abolish Nuclear Weapons) -kampanjan verkosto Suomessa. Verkoston jäseniä ovat Aseistakieltäytyjäliitto, Lääkärin sosiaalinen vastuu LSV, Naiset rauhan puolesta, Rauhanliitto, Rauhanpuolustajat, Sadankomitea, Tekniikka elämää palvelemaan ja Wilpf.
Vetoomus:
Ydinaseet ovat nyt laittomia
Olemme syvästi huolissamme ydinaseiden aiheuttamasta vakavasta uhasta. Uskomme vakaasti, että meillä, läheisillämme ja kaikilla ihmisillä on oikeus elää maailmassa, jossa tätä uhkaa ei ole.
Millä tahansa ydinaseiden käytöllä tulisi olemaan katastrofaalisia ja pitkäaikaisia seurauksia ihmisille ja ympäristölle. Niin kauan kuin ydinaseita on olemassa, on vaara että niitä käytetään tarkoituksella tai onnettomuuden seurauksena. Ainoa keino torjua tämä uhka on ydinaseiden hävittäminen.
YK:n ydinaseet kieltävä sopimus astuu voimaan 22.1.2021. Tästä päivästä lähtien ydinaseet eivät ole ainoastaan moraalittomia, vaan myös laittomia. Me allekirjoittaneet tuemme ydinasekieltosopimusta ja kehotamme Suomen hallitusta ja eduskuntaa toimimaan sopimukseen liittymisen puolesta.
Allekirjoittajat
• Juha Hurme, teatteriohjaaja, kirjailija, Tampere
• Tapio Luoma, arkkipiispa, Turku
• Esko Valtaoja emer. prof., Helsinki
• Risto Isomäki, kirjailija, Hanko
• Kimmo Pohjonen, muusikko, Helsinki
• Tienhaara, laulaja-lauluntekijä, Turku
• Taina West, käsikirjoittaja, Helsinki
• Leo, arkkipiispa, Helsinki
• Tuomari Nurmio, muusikko
• Heikki Patomäki, maailmanpolitiikan professori, Helsinki
• Mauri A Numminen, taiteilija, Etu-Töölö (Helsinki)
• Eeva Putro, näyttelijä, käsikirjoittaja, Helsinki
• Mariska, muusikko, Helsinki
• Veeti Kallio, yleismies, Pyhäranta
• Erkki Tuomioja, kansanedustaja
• Elli Aaltonen, Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja, Helsinki
• Paavo Arhinmäki, kansanedustaja, Helsinki
• Shawn Huff, Suomen miesten koripallomaajoukkueen kapteeni, Helsinki
• Jukka Kekkonen, professori, Helsinki
• Suvi Auvinen, toimittaja, kirjailija, Helsinki
• Johan Kvarnström, kansanedustaja, Raasepori
• Heidi Hautala, europarlamentaarikko
• Vappu Taipale, ent. terveysministeri, Helsinki
• Hanna Paulomäki, Greenpeace Suomen maajohtaja, Helsinki
• Hanna Nohynek, ylilääkäri, Vantaa
• Sanna Vesikansa, apulaispormestari, Helsinki
• Kaisamari Hintikka, piispa, Espoo
• Thomas Wallgren, filosofian professori, Helsinki
• Tiitu Takalo, sarjakuvataiteilija, Tampere
• Tim Sparv, jalkapalloilija, Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen kapteeni, Kreikka
• Markus Mustajärvi, kansanedustaja, Savukoski
• Tuomas Rantanen, toimittaja, Helsinki
• Ina Mikkola, toimittaja, Helsinki
• Atte Harjanne, kansanedustaja, Helsinki
• Eeva Vekki, koomikko, Helsinki
• JP Väisänen, käsitetaiteilija, Helsinki
• Annina Holmberg, kirjailija, käsikirjoittaja, Helsinki
• Anni Sinnemäki, apulaispormestari, Helsinki
• Pirkko Saisio, kirjailija, ohjaaja, näyttelijä
• Alviina Alametsä, europarlamentaarikko
• Jaana Hallamaa, sosiaalietiikan professori, Helsinki
• Pirjo Hiidenmaa, tietokirjallisuuden professori, Helsinki
• Minna Kaila, professori, Helsinki
• Vesa Puuronen, sosiologian professori, Oulu
• Darby Thomas, triathlonisti, Salo
• Laura Ruohonen, kirjailija, ohjaaja, Helsinki
• Kari Enqvist, emer. prof., Espoo
• Ville Niinistö, europarlamentaarikko, Turku
• Syksy Räsänen, kosmologi, Helsinki
• Unto Vesa, emeritustutkija, Helsinki
• Antti Kupiainen, akatemiaprofessori, Helsinki
• Arja Alho, päätoimittaja
• Nasima Razmyar, apulaispormestari, Helsinki
• Hussein Al-Tae, kansanedustaja, Helsinki
• Janne M. Korhonen, filosofian tohtori, kirjailija, Turku
• Sami T.T. Laaksonen, valtiotieteiden tohtori, Uusikaupunki
• Inkeri Aula, FT, Naantali
• Mika Hotakainen, elokuvaohjaaja, Helsinki
• Tuula Nikulainen, taiteilija, Salo
• Kaisu Kinnunen, Sadankomitean puheenjohtaja
• Anni Lahtinen, Sadankomitean pääsihteeri
• Line Kurki, Lääkärin sosiaalinen vastuu LSV:n puheenjohtaja
• JK Ihalainen, runoilija, Siuro
• Petri Rajala, näyttelijä, Turku
• Kalevi Louhivuori, muusikko, Porvoo
• Tuula Rajaniemi, Lääkäriliiton puheenjohtaja
• Fiikka Forsman, teatteriohjaaja, Turku
• Inka Hopsu, kansanedustaja, Espoo
• Sanni Seppo, valokuvataiteilija, Helsinki
• Sanna Hukkanen, sarjakuvataiteilija, Joensuu
• Janne Siro, laulaja, Turku
• Anna Dahlman, käsikirjoittaja-ohjaaja, Helsinki
• Tarja Cronberg, Rauhanliiton puheenjohtaja, Teerisaari
• Annina Holmberg, kirjailija ja käsikirjoittaja, Helsinki
• Olli Löytty, tutkija, Helsinki
• Teemu Matinpuro, Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja, Helsinki
• Ilkka Taipale, eläkk. ylilääkäri, ent. kansanedustaja, Helsinki
• Aino Ahokas (Aino Venna), säveltäjä, muusikko, Helsinki
• Anu Kaaja, kirjailija, Turku
• Johannes Yrttiaho, kansanedustaja, Turku
• Samee Haapa, taiteellinen johtaja, Helsinki
• Alma Rajala, nukketeatteritaiteilija, Turku
• Venla Luoma, teatterinjohtaja, Turku
• Laura Lodenius, Rauhanliiton toiminnanjohtaja
• Katja Juhola, taiteilija-tutkija, Raasepori
• Laura Naukkarinen, muusikko, Kemiönsaari
• Kati Juva, ICAN Finlandin koordinaattori
• Jouko Niemi, Tekniikka elämää palvelemaan ry:n puheenjohtaja
• Erkki Lähde, emeritusprofessori, Hyvinkää
• Wallu Valpio, freelancer, Helsinki
• Pekka Turunen, valokuvaaja, Kemiönsaari
• Simon Bergman, elokuvaohjaaja, Helsinki
• Metsämarja Aittokoski, elokuvaohjaaja, Turku
• Aku Sipola, näyttelijä, Helsinki
• Lotta Laaksonen, ympäristö- ja ihmisoikeusaktivisti, Parainen
• Liban Sheikh, Vasemmistonuorten puheenjohtaja, Tampere
• Leo Lahti, akatemiatutkija, Turku
• Pisko Aunola, Lasten- ja nuortenteatterijärjestö Suomen Assitej ry:n puheenjohtaja, Helsinki
• Emma Puikkonen, kirjailija, Helsinki
• Tomi Sormunen, vapaaottelija, Turku
• Brigita Krasniqi, Vihreiden nuorten puheenjohtaja
• Heidi Rautionmaa, pappi, toimittaja, Espoo
• Fatim Diarr, Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja, Helsinki
• Jari Tamminen, toimittaja, Helsinki
• Jukka Puurula, muusikko, Kerava
• Eveliina Heinäluoma, kansanedustaja, Helsinki
• Olli Tammilehto, kirjailija, Turku
• Markku Maasilta, näyttelijä FIA, Joensuu
• Claus Montonen, ICAN Finlandin koordinaattori
• Merja Kyllönen, kansanedustaja, Suomussalmi
• Kaisa Huhtala, kirkkoherra, Pori
• Maiju Tainio, nukketeatteritaiteilija, Turku
• Janina Andersson, entinen kansanedustaja, Turku
• Terhi Arell, Elävän kulttuurin Koroinen ry:n puheenjohtaja, Turku
• Helena Laukko, toiminnanjohtaja, Helsinki
• Magdalena Mölsä, muusikko, Tampere
• Pinja Perholehto, Demarinuorten puheenjohtaja
• Visa Suonpää, kuvataiteilija, Turku
• Amanda Pilke, näyttelijä, Pöytyä
• Kari Välimäki, SaferGloben puheenjohtaja, Helsinki
• Mihail Aronson, muusikko, Jyväskylä
• Börje Mattsson, tuottaja, Raasepori
• Laura Friman, toimittaja, Helsinki