New Yorkissa kokoontuu parhaillaan ydinsulkusopimuksen (NPT, Nuclear Non-Proliferation Treaty) tarkastelukonferenssi (RevCon). Niitä pidetään viiden vuoden välein, ja välivuosina niihin valmistaudutaan (PrepCom).
Odotukset kokoukselle ovat varsin matalat. Kokouksissa ei ole pitkään aikaan saatu aikaan edes yhteistä julkilausumaa. Kiristynyt maailmanpoliittinen ilmapiiri ja kiihtyvä ydinasevarustelu heikentävät mahdollisuuksia mihinkään konkreettisiin toimiin ydinaseiden uhan vähentämiseksi. Silti suurvaltojen johtajat puhuvat NPT:sta ydinasevalvonnan kulmakivenä ja pitävät YK:ssa kauniita puheita ydinaseettoman maailman puolesta.
NPT:n synty
Toisen maailmansodan jälkeen, kun Yhdysvallat oli tuhonnut kaksi japanilaista kaupunkia atomipommeilla, Neuvostoliitto tehnyt onnistuneen ydinkokeen vuonna 1949 ja Britannia, Ranska ja Kiina olivat liittyneet ydinasekerhoon 1960-luvun alkuun mennessä, maailma havahtui hallitsemattoman ydinsodan uhkaan.
Neuvottelut ydinasevarustelukierteen hillitsemiseksi ja ydinaseriisunnan aikaansaamiseksi käynnistyivät YK:ssa 1960-luvulla. Erityisesti jo ydinaseet hankkineiden maiden intressissä oli, etteivät enää useammat maat hankkisi niitä. Toisaalta suurin osa maailman maista ja kansalaisista toivoi ydinaseriisuntaa.
Ydinsulkusopimus solmittiin vuonna 1968 ja se astui voimaan 1970. Sopimus perustuu kolmeen periaatteeseen eli pilariin:
• Muut kuin ne (edellä mainitut) viisi maata, jotka olivat tehneet onnistuneen ydinkokeen ennen sopimuksen solmimista, sitoutuvat olemaan hankkimatta ydinaseita.
• Palkintona tästä sopimus takaa kaikille allekirjoittajille oikeuden ja tukea ydinenergian käyttöön, ja kaikki maat sitoutuvat kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n valvontaan (toinen pilari).
• Kolmantena pilarina osapuolet sitoutuvat käymään hyvässä uskossa neuvotteluja ydinasekilpailun pikaiseen lopettamiseen ja ydinaseriisuntaan liittyvistä tehokkaista toimenpiteistä sekä tarkan ja tehokkaan kansainvälisen valvonnan alaisena tapahtuvaa yleistä ja täydellistä aseidenriisunnasta koskevasta sopimuksesta.
Ydinsulkusopimus puhuu ydinaseiden hallinnasta, ei sijoituksesta. Tästä syystä jo sitä solmittaessa katsottiin, ettei NPT kiellä ydinaseiden sijoittamista muihin maihin, jos määräysvalta niiden käytöstä pysyy ydinasevaltiolla. Näiden maiden lentäjät kyllä voivat kuljettaa niitä kohteisiinsa.
Vuoden 1995 tarkastelukongressissa sovittiin, että NPT on jatkossa voimassa pysyvästi. Näin ollen mitään aikatauluja sen velvoitteiden toteuttamiselle ei ole. Ydinaseriisunta voidaan kokous kokoukselta siirtää eteenpäin vain kauniina tavoitteena.
Miten meni niin kuin omasta mielestä
Ydinsulkusopimuksen ulkopuolelle jäivät Intia, Israel ja Pakistan, jotka kaikki hankkivat itselleen oman ydinaseen. Erityisesti Intia voimakkaasti kritisoi sopimusta epäreiluna. Pohjois-Korea on sittemmin eronnut sopimuksesta ja hankkinut ydinaseen. On hyvin mahdollista, että ilman sopimusta vielä useammat maat olisivat hankkineet oman pomminsa. Ainakin Argentiinalla, Brasilialla, Libyalla ja Ruotsilla on ollut oma ydinaseohjelmansa. Etelä-Afrikka purki jo rakennetun ydinpommin vuonna 1989.
Toinen pilari on pitänyt hyvin: ydinenergia on laajassa käytössä ympäri maailmaa, ja IAEA valvoo näitä voimaloita. Haasteena on tietenkin paitsi se, että kaikki ydinvoimalat tuottavat materiaalia ydinpommeihin (mistä Irania on epäilty), myös ydinvoimaloiden haavoittuvuus konflikteissa kuten Ukrainan Zaporižžjassa.
Sen sijaan NPT:n kolmas pilari – neuvottelut ydinaseriisunnasta – ei koskaan toteutunut. Kaikki viisi ydinasevaltiota ryhtyivät pitämään ydinsulkusopimusta osoituksena siitä, että heillä on laillinen oikeus pitää ydinaseita. Tämän piti olla väliaikainen tilanne (tavoitteena ydinaseriisunta), mutta se on muuttunut pysyväksi olotilaksi. Sopimus oli alun perinkin epätasa-arvoinen – joillakin mailla saa olla ydinaseita ja toisilta ne kielletään. Kun ydinasevallat eivät ole kyenneet ydinaseriisuntaan, pitävät monet nykyistä tilannetta kohtuuttomana. Ydinaseettomat maat ovat toteuttaneet sopimuksen velvoitteet, ydinasevaltiot eivät.
Ydinasekieltosopimus TPNW
Tämä turhautuminen ydinsulkusopimuksen lukkiutumiseen ja ydinaseriisunnan pysähtymiseen sai ydinaseettomat maat ja kansalaistoimijat ajamaan uutta sopimusta, joka kieltäisi ydinaseet kaikilta. Vuonna 2017 solmittiinkin ydinasekieltosopimus (Treaty to Prohibit Nuclear Weapons, TPNW), joka astui voimaan 2021. Sen on allekirjoittanut 99 valtiota, eli suurin osa maailman maista. Ydinasevallat tai Nato-maat eivät ole mukana. Tämä sopimus kohtelee kaikkia osapuolia tasavertaisesti ja ottaa huomioon myös pommitusten ja ydinkokeiden uhrien näkökulman. TPNW ei ole ristiriidassa NPT:n kanssa kuten jotkut väittävät, mutta on se toki ristiriidassa Naton ydinpelotteen kanssa.
NPT tänään
Ydinsulkusopimus on ainoa merkittävä voimassa oleva ydinaseita rajoittava sopimus. Sen lisäksi on olemassa erinäisiä sopimuksia ydinaseettomista vyöhykkeistä sekä ydinkokeista.
NPT:n hyödyllisyyden tämän hetken maailmassa voi kuitenkin jopa kyseenalaistaa. Ydinasevaltiot perustelevat laillista oikeuttaan ydinaseisiin juuri ydinsulkusopimuksella, kun ydinasekieltosopimus pyrkii tekemään niistä laittomia kaikkialla. NPT-kokouksissa suurvaltojenkin johtajat sanovat tavoitteena olevan ydinaseeton maailma, mutta yhtään konkreettista askelta tähän suuntaan ei ole tehty vuosikymmeniin.
Ydinaseiden leviämisen estäminenkin on vastatuulessa. Euroopassa on heitetty ajatuksia yksittäisten maiden, tai yhteispohjoismaisesta, ydinaseesta. Moni maa on innoissaan liittymässä Ranskan eteen työnnettyyn ydinpelotteeseen – jossa päätösvalta pysyisi yksinomaan Ranskalla. Osa näistä suunnitelmista olisi toteutuessaan NPT:n vastaisia ja edellyttäisi sopimuksesta irtautumista. Tiukasti Ranskan käsissä olevaan pelotteeseen osallistuminen ei välttämättä olisi ristiriidassa NPT:n kanssa. Joka tapauksessa kaikki nämä ”europommi”-suunnitelmat heikentävät NPT:n uskottavuutta ydinaseettomien maiden silmissä.
Missä ollaan ja miten tästä eteenpäin
Kun eurooppalaiset maat katsovat, että heidän turvallisuutensa edellyttää lisää ja laajemmalle sijoitettuja ydinaseita, ja toisaalta kaksi ydinasevaltiota (Israel ja Yhdysvallat) iskevät laittomasti ydinsulkusopimukseen kuuluvaan maahan väittäen estävänsä sen ydinaseohjelman (josta ei ole varmaa näyttöä), vaikuttaa tämä hyvin tekopyhältä.
Tässä tilanteessa on ymmärrettävää, että Iranin lisäksi omaa ydinasetta pohtivat Saudi-Arabia, Egypti, Etelä-Korea ja Japani.
Euroopan ydinasevarustelu, jossa Suomikin nyt on mukana, ja NPT:n rapautuminen tekevät maailmasta entistä turvattomamman. Mitä enemmän ja mitä laajemmalla ydinaseita on, sitä todennäköisempää on, että niitä käytetään – tarkoituksella, väärinkäsityksen vuoksi tai vahingossa. On muistettava, että ajan kuluessa alhainen ydinsodan syttymisen riski kumuloituu. Vaikka kunakin vuonna sodan syttymisen riski olisi vain 0,1 %, niin sadassa vuodessa ydinsodan todennäköisyys olisi jo 10 %. Tällaista on täysin mahdotonta hyväksyä.
Siksi ydinasevaltioilta on vaadittava aitoa sitoutumista ydinsulkusopimuksen tavoitteeseen täydellisestä ydinaseriisunnasta sekä edistettävä ydinasekieltosopimusta. NPT on nähtävä välivaiheena kohti ydinaseetonta maailmaa, ei status quon varmistajana.
Teksti: Kati Juva
